perjantai 6. maaliskuuta 2015

Se aika kuukaudesta...


..että postilaatikkoon tulee sisustuslehtiä melkein joka päivä, parhaimpana kaksi. Meillä päin posteljooni taitaa kulkea nykyisin autolla. Ymmärrettävistä (ja painavista) syistä.



 
 
Tällä viikolla tulleet kolme lehteä kuuluvat ehdottomasti suosikkilehtiini. Näistä riittää lukemista todella moneksi kertaa. Kaikkia näitä olen ehtinyt hiukan selailemaan ja silmäilemään, mutta tarkempi "sisäistäminen" vielä uupuu.





 
 
Jossain vaiheessa minulle tuli enemmänkin sisutuslehtiä, mutta olen melko hyvin saanut tilausintoni rajattua näihin lehtiin. Näiden lisäksi minulle tulee vielä Koti ja keittiö-lehti. Muita sisutuslehtiä ostan irtolehtinä fiiliksen mukaan. Sähköisistä lehdistä en ole kovinkaan kiinnostunut. Minun täytyy tuntea lehti aidosti käsissäni ja päästä "pläräämään" sivuja. Sähköisistä versioista ei tätä tunnetta saa millään.
 
 
 




Syksyksi suunniteltu (ja koko vuoden kestävä) vuorotteluvapaa pistänee sisustuslehtiharrastukseni uusiksi. Näihin menee yllättävän paljon rahaa, vaikka olisi minkälainen kestotilaaja. Olen suunnitellut, että pitäisin vuoden mittaisen tilaustauon lehdistä ja kävisin lukemassa näitä kirjaston lukusalissa. Tiedän jo nyt, että vieroitusoireita tulee ja varmasti. Sen verran koukussa olen näihin.
 




Loppu viikko on mennyt vähän kaksijakoisissa tunnelmissa. Töissä on ollut ihan tavallista haipakkaa eli sitä normaalia työarkea. Eilen iltapäivällä minulle iski kuitenkin ihan hirvittävä päänsärky, joka olikin migreeniä. Näköhäiriöitä oli yhdellä välitunnilla, mutta se meni todella nopeasti ohi. Särky odotteli taustalla sinne iltapäivään, kunnes jysähti päälle ihan kunnolla. Kotona lääkitsin itseäni ja makoilin koko loppu päivän, sillä minulla migreeni ilmenee koko pään jomotuksella ja totaaliväsymyksenä.


Tänään jaksoin ja pystyi menemään töihin ihan normaalisti. Päässä oli ja on edelleen jomotusta, mutta toisena päivänä se on vain lievempää. Äkkinäiset liikkeet, yskähdykset, naurahdukset ja kaikki alaspäin suuntautuvat liikkeet tuntuvat päässä. Naurahdin töissä, että tällaisena päivänä en saisi nauraa ollenkaan ja minun pitäisi olla hyvin rauhallisesti...ja kumpikaan ei kyllä onnistu. Kärsittävä siis on vielä tämäkin päivä.



Migreenin myötä loppuviikon suunnitellut juoksulenkit ovat jääneet toteutumatta, sillä tärähdykset tuntuvat pääkopassa erittäin ikäviltä. Yritän kuitenkin tänään päästä pienelle kävelylenkille. Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus syventyä tarkemmin myös näihin sisutuslehtiin. Huomenna pitäisi olla taas "lattarikondiksessa"...ja suoriutua myös viikkosiivouksesta. Jotain kivaa ja vähemmän kivaa siis tiedossa.











4 kommenttia:

  1. Migreeni on kyllä nii jäätävää :(
    Onneks *kopkopkop* mulla on taas menny useampi vuosi ilman.
    Sisustaminen kiinnostaa vielä, mut kesä painaa päälle, ja sit mä suuntaan katseeni pihalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Migreeni taitaa olla täällä jo selätettynä. Tänään jaksoinkin heti aamulla ruveta jo touhuamaan. Täällä vähän perusteellisempi viikko siivous tehty ja kohta lähden vähän liikkumaan. Sekä sisällä että ulkona sisustaminen on tällä hetkellä vähän seisahtunutta. Ei tarvita kuin yksi aurinkoinen päivä, niin eiköhän taas nurkkia katsele eri silmillä... Viikonloppuja sinnekin. Huomenna onkin jo Turku-päivä : )

      Poista
  2. Lehti on tosiaan eri kuin tietokoneruudun tuijottaminen, mutta itse olen saanut hillittyä sisustuslehtien tilaamisvimmaa seikkailemalla sisustusblogeissa. Lehdissä on se huono puoli, ettei niitä malta hävittää eikä toisaalta kaikkea voi säästääkään... sisustajan arki on vaikeita päätöksiä täynnä:D
    Iloa viikonloppuusi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtiä minulla on lupa säilyttää n. kolme vuotta. Sitä vanhemmat menevät paperinkeräykseen. Blogeja ja Pinterestin sivuja tulee kanssa katsottua useasti, mutta kyllä lehdet vaan vievät voiton. Mukavaa viikonloppua sinne Lahdenkadun toiselle puolelle!

      Poista