tiistai 20. marraskuuta 2012

Pömppö-projekti

Sain sunnuntaina jonkinasteisen "kuningas-ajatuksen". Alan vahvistaa  keskivartaloni lihaksia, sekä selkä-että vatsalihaksia. Laihduttaa minun ei tarvitse, mutta keskivartaloni alue kaipaa mielestäni hieman muokkausta/kiinteytystä. Nimesin tämän "Pömppö-projektiksi" eli suomeksi: "pömppömaha pienemmäksi".

Olen siis joka ilta (siis jo kahtena iltana!) tehnyt lihaskuntoliikkeitä ongelma-alueellani. Harrastan liikuntaa kyllä jonkin verran, mutta ne eivät juurikaan vahvista "keskikorsettia", joten ei tässä muu auta kuin ottaa kotikonstit käyttöön.




Lapseni ottama kuva, kun äiti tekee vatsalihasliikkeitä "hullunkiilto" silmissä.
 
 


Mitä isot edellä, sitä pienet perässä!
 
 
 
Nyt kun olen tehnyt projektista näin julkisen, en uskalla/kehtaa sitä enää oikein keskeyttää. Kotijumppa sopii minulle tämän hetkiseen elämäntilanteeseen oikein hyvin. Isäntä on jonkin verran pois kotoa, joten säännöllisistä jumpista tai salitreeneistä ei tulisi minulle kuin vain stressiä. Mielenkiinnolla seuraan saavutanko minkäänlaisia tuloksia ja kuinka kauan projektini todellisuudessa kestää. Minä kun en ole ihan sieltä pitkäjännitteisemmästä päästä.
 
Se tässä projektissani on positiivista, että en aio muuttaa ruokailutottumuksiani enkä ruokavaliotani mitenkään. Eli syön ja herkuttelen ihan normaalisti. Yritän selättää pömppövatsaongelmani ihan puhtaasti lihastreenillä ja liikunnalla...ainakin aluksi.
 
Eli treeniä tiedossa tänäkin iltana.
 
Viikko on muuten alkanut ihan rauhallisesti. Tänään on vietetty Maailman Lastenoikeuksien päivää. Vieraillessamme äiti-mummin luona hän kysyi pojaltamme, että "mitähän se oikein tarkoittaa?" Poika totesi siihen varmalla äänellä:" No, että lapset saa tehdä mitä ne haluaa...!" Minä siihen hieman (!) asiaa korjaamaan. Kun sitten vielä tarkensin pojalta, että mitä hän haluaisi tehdä, sanoi hän vaatimattomasti, että "leikkisin pikku autoilla..." Eipä ollut suuria haluja hänellä...
 
Mukavissa tunnelmissa jolkutellaan viikkoa eteenpäin. Huomenna on jo keskiviikko!
 
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Onnea yrityksellesi, ei kun projektillesi! Näytä minulle, että joku pystyy sen totetuttamaan, jonka minä olen aloittanut n. 500 kertaa - ja edelleen vatsa kasvaa( tosin jo hieman alaviistoon). Onneksi työväenopiston fysiojumppa loppui syksykaudelta, niin ei tule tehtyä sitäkään vähää, ja jouluhan onkin tuossa tuokiossa kinkkuineen ja renkkuineen!!Jeee!!Onko havaitavissa lievää turhautumista ja motivaation puutetta? Tsemppiä sinulle!!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta!
      Näköjään kommentoiti onnistuu taas meiltä molemmilta. Joo, tämä projekti on kohta kestänyt viikon ja ainakin vielä olen pysynyt tavoitteessani eli tehnyt melkein joka ilta lihaskuntoliikkeitä ja huom! myös vähän venytellyt. Joulu (ja suklaansyönti) on todellakin tulossa...täytyy vissiin ryhdistäytyä tuon herkuttelun suhteen... :)

      Poista