lauantai 8. helmikuuta 2014

Laiskottaa!!!


Olen tänään ollut aamupäivän jo töissä. Teimme tänään toukokuisen koulupäivän ns.sisälle. Meillä oli suunniteltu ulkoilupäivää, mutta aamun vesisade meinasi pistää kaikki suunnitelmat uusiksi. Onneksi kuitenkin vesisade hellitti vähän ja vain luistelu vaihtui pallopeleiksi koulun salissa. Aamu alkoi seurakunnan päivänavauksella, jonka jälkeen ohjelmassa oli hevosajelua, makkaranpaistoa, kävelyä koulun maastossa ja tietenkin syömistä. Mukava koulu-/työpäivä kelistä huolimatta.






 
Nämä kuvat eivät nyt liity mitenkään tähän päivään. Etsin kuva-albumeistani jotain aiheeseen sopivaa (laiskotus?!) kuvaa, mutta sitten löysin tälläiset aurinkoiset kuvat meidän Kanto- puukorista. Tämä puunkantokori on osoittautunut ihan mainioksi. Siinä on yllättävänkin hyvä kantaa puita, vaikka kori itsessään painaa jo jonkin verran.
 
 



 
 
 
Olin eilen vielä suunnitellut, että olisin siivonnut tänään, mutta nyt kyllä laiskottaa ihan vietävästi!!! Ehkä tällä sateisella ja märällä säällä on oma vaikutuksensa tähän tuntemukseen. Kotona ei nämä sisustushommatkaan ole juuri innostaneet. Projektia olisi kyllä, sillä nurkissa pyörii jälleen Ikean paketteja, joissa on kaiken maailman hyllyjä. Meikäläisellä taitaa olla jonkinlainen välivaihe menossa; odottelen sitä kevätauringosta saatavaa energiapläjäystä...tai jotain muuta "kohtausta". Nyt kuitenkin taidan jatkaa laiskottelua...
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti