lauantai 1. helmikuuta 2014

Uusi yritys


Tammikuun loppu sujui kuntoilun osalta huonosti. Sairastin flunssan hyvin lievänä ja vielä viime viikolla odottelin, että tauti pahenisi tai menisi edes johonkin suuntaan. Välillä oli huonompi päivä ja välillä ei oireita juurikaan. En uskaltanut lähteä edes juoksemaan, vaan viime viikon olin totaalisesti liikumatta.

Tänään ajattelin ottaa itseäni niskasta kiini ja lähteä taas lenkille. Räpsin muutaman kuvan lenkkiasustani, joka on tietenkin musta, päästä varpaisiin. Hanskoissa taitaa vilkkua hieman pinkkiä. Onpa melkoista väri-iloittelua!!!





 
En ole niitä ihmisiä, jotka panostaisivat (paljon?) urheiluvaatteisiin ja sen kyllä huomaa. Omistan kyllä juoksutrikoot, mutta mielestäni ne ovat enemmänkin kevään, kesä ja syksyn juttuja. Talvikauden juoksu on mulle pitkän tauon jälkeen vähän vierasta, joten en ole juurikaan panostanut "välineurheiluun"... niillä mennään, mitä kaapista löytyy. Todellakin!
 
 
 


 
Lenkkarit ovat ihan perinteistä "kesämallia" ja jo tulleet jonkin aikaa sitten jo ns. tiensä päähän. Koska en omista talvisempia juoksuhousuja, kirmailen tavallisilla tuulipuvun housuilla, joiden lahkeet olen ympännyt säärystimiin. Näin ei lahkeet kahise ja pohkeet pysyy lämpimänä...todellinen viritelmä siis! Tänään jaloissa oli viime viikolla ostetut villapohjaiset juoksusukat, niin että olen sentään jotain uuttakin hankkinut.
 



 


Juokseminen sujuu kuin tanssi (kuvasta päätellen). Tänään meno oli kylläkin vähän tahmeaa, mutta tulipa lähdettyä. Ulkoinen habitukseni on kaikkea muuta kuin urheilullinen, mutta eipä ole "koiriin karvoihin katsomista" tässä asiassa. Pääasia on, että liikun... mutta ehkä vasta pimeän tullen :)



Juoksukengät pitäisi kyllä olla hyvät ja taidankin panostaa seuraavaksi uusien lenkkareiden hankintaan. Vielä voisin hankkia jonkin vähän värikkäämmmän juoksutakin. Vaikka vain uuden kuntoiluyrityksen alkamisen kunniaksi!









2 kommenttia:

  1. Tyylikäs olet, ja vähän samalla varustuksella itse lenkkeilen (silloin kun lenkkeilen) täällä metsiköissä. Täällä ei niin väliä ole kun lähinnä metsäneläimet on ne jotka saattaa pelästyä ulkoista habitustani. ;)
    Lenkkeilyiloa!!

    Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! Tyylikäs en ole, mutta ei se meikäläisellä ole niin väliäkään. Pääasia on, että lähden ulos ja liikun. Tsemppiä sinne "landelle" :) T: Satu

      Poista