lauantai 7. maaliskuuta 2015

Sata asiaa



Muutamissa blogeissa on pyörinyt seuraavanlainen aihe, jossa kerrotaan sata asiaa sinusta (siis minusta). Tässä saa ilmeisesti itse määritellä kuinka  ja miten paljon kertoo itsestään. Tartuin aiheeseen ja ehkä tämän jälkeen tiedät minusta jotain enemmän






1. Olen syntynyt joulukuun 23.päivä.
2. Olen siis horoskoopiltani kauris.
3. Lapsena minusta oli kivaa, kun oli syntynyt vähän erikoisena päivänä. Nykyisin sillä ei ole merkitystä.
4. Olen ollut lapsena erittäin ujo ja arka.
5. Minulla on isoveli ja isosisko. Olen siis meidän perheen kuopus.
6. Ensimmäisellä luokalla olen painanut vaivaiset 17 kg. Meidän luokalla oli kolme muutakin yhtä onnetonta.
7. En ole koskaan myöhästynyt koulusta.
8. Nuoruuden harrastuksia oli partio ja jossain vaiheessa uimahypyt.
9. Partiossa olin yli kaksikymppiseksi asti. Olin jopa piirikouluttajana vähän aikaa.
8. En ollut mitenkään lahjakas tai erityisemmin hyvä oppilas, tunnollinen kylläkin.
9. Peruskoulun päästötodistuksen keskiarvo oli 8,7.
10. Lukioon menin/pyrin , koska en tiennyt, mitä muutakaan olisin tehnyt ja vanhemmat sisarukset olivat jo käyneet siellä.
11. Kirjoitin silloisessa ylioppilastutkinnossa 6 ainetta, yleisarvosana oli M.
12. Pääsin Rauman OKL:een 1986 opiskelemaan lastentarhanopettajaksi. Valmistuin v.1989. (A.D)
13. Harrastin aikuisiällä kilpatanssia ja olin myös useamman vuoden valmentajana.
13. Vuonna 1993 lähdin lukemaan lisää, erityislastentarhanopettajaksi.
14. Valmistuttuani lähdin työn perässä Poriin.
15. Porissa asuessani tutustuin mieheeni, kylläkin Raumalla.
16. En ole ollut kihloissa koskaan.
17. Erityisluokanopettajaksi valmistui 1998, jonka jälkeen pääsin nykyiseen työpaikkaani töihin 1999.
18. Menimme naimisiin vuonna 2000, viiden vuoden yhteiselon jälkeen.
19. Meillä on eräänlainen uusperhe. Miehellä kaksi lasta aikaisemmasta avioliitosta ja sitten tämä meidän yhteinen lapsemme. Vanhemmat lapset ovat tätä nykyään jo kylläkin kolmekymppisiä... ;)
20. Yhteisen talomme (tämän nykyisen) ostimme myös vuonna 2000.
21. Meillä on mökki saaristossa, jonka olemme rakentaneet paikan päällä pitkästä tavarasta.
22. Olen suunnitellut mökin pohjan ja sisustuksen ( ja on se mieskin jotain päässyt sanomaan)
23. Lempiruokani on aina ollut maksalaatikko ja puolukka.
24. En pidä erityisesti kalaruoista. Joskus jopa toivoin, että olisi ollut allerginen kalalle...
25. Olen ajanut elämässäni yhden hirvikolarin...toivottavasti myös viimeisen.
26. Minulla on viisi kummilasta.
27. En pidä ruoanlaitosta.
28. Enkä oikein leipomisestakaan.
29. En pidä kauheasti siivoamisesta, mutta pidän siitä, että kotona on siistiä. Mielenkiintoinen yhdistelmä.


 


30. Haaveilin joskus, että minusta tulee hortonomi tai maantiedon opettaja. Ei tullut.
31. Ensimmäinen autoni oli isältäni peritty Audi 80...autojen auto!
32. Olen aika huono kuski.
33. Autossa pelkääjän paikalla "ajan"/ neuvon ärsyttävyyteen asti
34. En ole mikään "yökukkuja", vaan menen mielelläni ajoissa nukkumaan.
35. Olen sisutuslehtien suurkuluttaja ja niiden hamstraaja.
36. En ole koskaan polttanut tupakkaa.
37. En ole edes maistanut...
38. Olen perso karkeille...
39. Erityisesti suklaa ja salmiakki. Kaikki muutkin karkit kyllä menevät.
40. Minulla on ollut joskus oikomisraudat.
41. Olen ollut joskus hiusmessuilla hiusmallina.
42. Jonkun värikartan mukaan olen "talvi"-ihminen.
43. Pidän ns. perusväreistä.
44. Vaatekaapistani löytyy pääasiallisesti mustaa, valkoista, punaista ja harmaata väriä.
45. Vihreä ei kuulu värikartastooni ollenkaan.
46. Yritän ostaa itselleni aina jotakin käytännöllistä
47. Heräteostoksia teen harvoin.
48. Olen aika tarkka rahoistani.
49. Voisi jopa sanoa, että olen pihi... :)
50. Pidän matkustamisesta, mutta lähtöhetkellä aina ajattelen, miksi täytyy lähteä...
51. Tykkään olla kotona.
52. Olen siis kotihiiri.
53. Saunomme joka päivä.
54. Herään arkiaamuisin töihin aina klo 6.00
55. Olen hyvä heräämään.
56. Nukun huonosti...tai siis heräilen monta kertaa yössä.
57. Olen positiivinen ihminen.
58. Minulla on melkeinpä aina varasuunnitelma...tai sille vielä varasuunnitelma...
59. Olen ylihuolehtivainen äiti...ja aviovaimo.
60. Varoittelen kaikesta mahdollisesta mitä voi tapahtua...





61. Olen vähän hössö...jonkun mielestä varmaan paljonkin!!!
62. Olen ylpeä työstäni ja siitä mitä teen.
63. Olin 39-vuotias tullessani äidiksi. Maailman hienoin kokemus.
64. Herkistyn helposti ja eläydyn muiden tunteisiin.
65. Haluan kehittää itseäni eteenpäin, "vierivä kivi ei sammaloidu"
66. Liikunta tai liikkuminen on minulle tärkeätä.
67. Juokseminen on nykyisin ihan kivaa.
68. Osaan myös laiskotella.
69. Olen huono sairastamaan.
70. Pienestäkin lämmönnoususta olen heti petipotilaana.
71. Tarvitsisin lukulasit, mutta en ole saanut vain aikaiseksi mennä näöntarkastukseen.
72. Olen joissakin asioissa todella saamaton, kuten esim. silmälääkärin ajan varaamisessa.
73. Olen joissakin asioissa hyvin päättäväinen, enkä anna periksi helposti.
74. Minun on helppo pyytää ja antaa anteeksi.
75. Suutun nykyisin todella harvoin...ainakin omasta mielestäni.
76. Minä hoidan meidän taloudessa pääsääntöisesti ruokaostokset.
77. Osaan laulaa.
78. Osaan soittaa vähän pianoa.
79. Opin pianonsoiton vasta OKL:ssä ja se on ollut yksi elämäni hienoimmista oppimiskokemuksista.
80. Osaan jonkin verran viittomia.
81. Käytän työssäni viitottua puhetta päivittäin.
82. Minulla ei ole  Facebook-tiliä - periaatteen vuoksi.
83. Olen muutenkin aika huono käyttämään sosiaalista mediaa..esim. kännykkää...:D
84. Minua ei ole koskaan nukutettu.
85. En juo nykyisin juurikaan alkoholia.
86. Menen syksyllä ensimmäiseen ulkomaalaiseen juoksutapahtumaan, Tallinnaan.
87. Useamman vuoden kypsyttelyn jälkeen aoin jäädä syksyllä vuorotteluvapaalle (=jahkailija!)
88. Olen joskus pitänyt Sambic-tunteja...hih, hih...
89. Olen kalenteri-ihminen.
90. Minun on toisinaan vaikea muuttaa enää suunniteltuja juttuja, ex tempore-jutut ovat melkeinpä mahdottomia.




 

91. Tänä vuonna meille tulee avioliittoa 15 vuotta täyteen.
92. Pidän koruista.
93. Minulla on kaikki korut joko hopeaa tai valkokultaa.
94. Mieheni toi minulle muutama vuosi sitten Etelä-Afrikasta timantin, josta minun pitäisi teetättää itselleni jotain, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi (= edelleen jahkailija!)
95. Olen jahkailija!! :D
96. Olen eläkesäästäjä.
97. Voi olla, että pääsen eläkkeelle vasta 65-vuotiaana...jos silloinkaan.
98. Minulla on keskustan läheisyydessä sijoitusasunto.
99. Minulla on jo harmaita hiuksia, mutta kestovärillä saan ne vielä joten kuten peittoon.
100.  Olen onnellinen ihminen!!!!






Tämä tuli julkaistuksi vahingossa vähän etuajassa. Kävin vielä lisäämässä kuvia, jotta tätä voisi olla mukavampi lukea.Olipa tämän tekeminen hauskaa. Ajatukset sinkoilivat milloin minnekin. Välillä jäi oikein miettimään, mitä kaikkea tänne kirjoittaisi. Numero 40 tienoilla aloin jo ajatella, etten millään keksi 100 asiaa, mutta kummasti niitä vaan jostain pulppusi. Mukavaa "brain storm"-tyyliä. Kokeilkaa tekin!










4 kommenttia:

  1. Aika hauskaa oli toin listan tekeminen :)
    Ja lukeminen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla jäi eilen kuvat laittamatta ja tässä aamulla huomasin, että koko tämä postaus oli vahingossa mennyt jo julkaisuun. Lisäilin äsken kuvat ja vähän tekstiä...ei mitään järisyttäviä paljastuksia! :D

      Poista
  2. Huh, mikä urakka.. olisi ainakin minulla. Mutta sinulla kaikki NIIN totta :) Ja NIIN HYVÄT kuvatkin (toisille tiedoksi, ettei kuvia ole fotoshopattu, vaan TUONNÄKÖINENHÄNON!!! KAUNIS! Hyvää naistenpäivää :) !! Johanna-Jolhe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua ystäväiseni. Kiitos kauniista sanoista ja kyllähän sinä minut tunnet. Tekminen oli yllättävän helppoa, kun lakkasi miettimästä asioita liikaa...ja kyllähän minulta tätäjuttua tuleee. Hyvää naistenpäivää sinnekin! Terkuin, Salhe :D

      Poista