sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sukkaa pukkaa...


Tälle sukkainnostukselleni ei nyt näy loppua. Yritän hillitä uusien lankakerien ostamista, mutta kuinkas ollakaan meidän pienestä lähikaupastakin löysin (ja ostin) uutta sukkalankaa.





 
Tällä kertaa ostin hieman värikkäämpää "sekameteli"- lankaa. Tästä langasta ei tule sellaista valmista kirjoneuletta, vaan sellaista sekavan kirjavaa. Kuvia valmiista pinnasta vähän alempana...
 
 
 
 


Näytin lankakerää varovasti jälkikasvulle ja tiedustelin, voinko tehdä tästä sukat hänelle. Hetken mietittyään, hän vastasi myöntävästi. Onhan tässä sentään oranssia (niinkuin Tapparan pelipaidassakin...!?)
 
 
 
 
 
Nyt on valmistumassa hyvää vauhtia kolmas sukkapari. Luulenpa vain, ettei tämä sukkatehtailu jää vielä tähänkään. Isännälle olen luvannut sukat tehdä ja ehkä teen vielä pojalle yhdet parit. Katsotaan nyt. Lankoja ainakin on useampaankin sukkaan.




 
 
Tässä vielä lähikuvassa tuosta "sekametelista". Ja nyt on sitten sitä väriä!



Viikonloppu on mennyt tavalliseen tapaan melko rauhallisesti. Isäntä tuli sopivasti perjantaina kotiin tekemään lumitöitä, sillä vihdoinkin tänne päin Suomea saatiin vähän lisää lunta. Eilen perheen miehet kävivät saaristossa vielä mönkkäriajelulla ja muuten vaan ulkoilemassa.


Tänään on tarkoitus tehdä vähän työhommia. Tuleva viikko on vähän pidempi; launtai on koulupäivä (=ulkoilupäivä) ja tiedossa on myös muutaman tunnin pitempiä työpäiviä. Ensimmäinen pitempi päivä on tietenkin heti maanataina, kun pidämme palaveria oppilaiden arvioinnista. Voipi olla, että työpäivän jälkeen ei kovin korkealentoisia ajatuksia enää ole... jos nyt yleensäkään...


Tänään ohjelmassa olisi vielä pizzaa, jääkiekkoharjoituksia ja Hömppistä (= äiti-lapsi - porukka). Täällä tiedossa siis mukava sunnuntaipäivä.




4 kommenttia:

  1. Se on tuhoon vievä tauti tuo neulominen, siihen tulee hetkessä riippuvuus. Neuloin marras-joulukuusa 8 sukat ja lankoja on vieläkin arkussa , korissa, pusseissa... (ja lisää tulee koko ajan!) Nyt on Saanan vauveliinille tilossa palmikkojumpperi, hihat puuttuvat vielä. Mielenkiintoista nähdä tuleeko vieroitusoireita, kun käsi menee pakettiin pariksi kuukaudeksi, voi olla että täytyy ottaa rauhoittavia. Laita uusia kuvia ja malleja, olisi kiva saada vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on helppo ymmärtää tuo "koukuuntuminen" Uusia sukkamalleja ei täältä kyllä heru. Malli/ohje on aina sama vain lanka muuttuu. En taida olla niitä ihmisiä, jotka väkertävät kaikkea hienoa. Palmikkoneule on meikäläiselle jo aivan liian vaativaa...varsinkin, kun mun pitää saada värkkäykset tehtyä nopeasti. Ehkä tämä on ns. luonnekysymys... :) Laitapa sitten vauvauutisia tännekin, kun jotain alkaa tapahtua. Eihän siihen enää paljoa ole aikaakaan...???!!! Terkuin, Satu

      Poista
  2. Vauvauutisten tiedottaminen kyllä kuuluu tälle mummille,tiedottakoon Tenttu-täti vaan omistaan sitten joskus... ;)) Ja täältä kyllä heti alkaa tietoa tulla kun tämän Martta-Sofin ensiparkaisu kuuluu. Ollaan tässä jo niin kauan ja hartaasti odoteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu..mulla meni epähuomiossa Tantit "sekaisin", enkä ruvennut enää tänne asiaa uudestaan oikaisemaan. Ja olen ihan varma, että tiedotus toimii tännepäin ;) Kiva, kun sukuun tulee uusia jäseniä. Kummityölle vain tsemppiä loppumetreille... T: Satu

      Poista