tiistai 25. helmikuuta 2014

Toipilaana edelleen

Täällä ei olla ihan vielä "tikissä", mutta enköhän minä tästä vähitellen parane. Nyt ainakin tuntuu siltä, että olotila kohenee siihen malliin, että torstaina pääsen jälleen töihin. Sairastamiseni myötä hiihtoloma venahti vähän pitkäksi.

Olen tunnollisesti noudattanut lääkärin ohjeita ja yrittänyt levätä. Lepoa on tullut siinä määrin, että eilen ei meinannut enää uni tulla, vaan olin vielä hereillä yöllä klo 02.00.  Ilmeisesti sitä voi saada liika-annostuksen unta...tai sitten viime yönä on ollut täysi kuu. Minulla oli kuitenkin kello soittamassa jo 6.45, jotta olisin herättämässä poikaa kouluun eli vähälle jäi unet viime yönä.

Yritän tämän päivän olla jo hieman enemmän pystyasennossa ja yritän olla ottamatta myös päiväunia. Jos vaikka illemmalla uni tulisi herkemmin...






Taisin jo edellisessä postauksessa mainita, että poika on sairaslomastani ottanut ilon irti. Hänen ei ole tarvinnut mennä iltäpäiväkerhoon, vaan hän on tullut suoraan koulusta kotiin. Läksyt on tehty täällä kotona, kun yleensä poika tekee ne iltiksessä. Minäkin olen päässyt seuraamaan lapseni läksyntekoa, sillä yleensä minä vain tarkistan ne. Alkuhuuman hälvettyä poika totesikin tänään, että olisi mennyt jo iltikseen...eli se siitä!
 
 

Aika tulee kotona jo hieman pitkäksi. Kauheasti en uskalla rehkiä eikä oikein jaksakaan. Vähän olen pyykkejä pessyt ja lorvinut tietokoneella. IKEAn sivustot olen kahlannut jo moneen kertaan enkä oikein jaksa innostua muiden blogien lukemisesta. Taidanpa siis siirtyä olohuoneen sohvalle kutomaan villasukkaa. Tulisi edes jotain hyödyllista tehtyä.







2 kommenttia:

  1. Mulla venahti joululoma "vähän" pitkäksi, sulla hiihtis! Töissä kuitenkin kaikki ihan hyvin, pari päivää siellä jo olinkin, tänään oli pakko jäädä kotiin keräämään voimia kun meni ihan mahdottomaks olotila taas. Vaatii totuttelua tämä töihinpaluu! :(

    Tsemppiä ja pikaista paranemista!

    - Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämä töissäolo menee näköjään vähän ristiin. Olis tarkoitus mennä huomenna töihin ja toivottavasti ei tarvitsis enää saikulla ollakaan. On se sen verran puuduttavaa... ja kun ei tästä kotonaolemiseta ole todellakaan mitään hyötyä, kun ei sairaana ollessa jaksa mitään tehdä. Viikkosiivouskin on jäänyt tekemättä ja sen kyllä huomaa ympäriinsä vaeltavista pölypalleroista... Parempaa vointia sinne! T: Satu

      Poista