torstai 27. helmikuuta 2014

Kirjakauppalöytö!


Eilen kävin hoitamassa kaupungilla muutamia asioita. Olen jo pitemmän aikaan yrittänyt saada lainatuksi erästä sisutuskirjaa, mutta joka kerta olen "vetänyt vesiperän" kirjastossa ja niin kävi tälläkin kertaa. Kyseistä kirjaa ei kirjastossamme ole kuin yksi kirja enkä ole lähtenyt jonotussysteemiin tai tilaamaan kirjaa muusta kaupungista.

Ajattelin samalla kaupunkireissulla poiketa vielä kirjakaupassa tilaamassa itselleni samaisen kirjan ja ostaa sen itselleni.  Odottelu saisi riittää!





 
Ja kuinkas kävikään! Kirja oli kaupassa esillä ainoana kappaleena hyllyssä ja nappasin sen heti hyppysiini...aivan kuin joku toinen voisi samanaikaisesti haluta sen. Selasin kirjaa hetken aikaa ja tein ostopäätökseni nopeasti. Samalla käytin kanta-asiakasbonukseni.ja kaupasta poistui erittäin tyytyväinen kirjan omistaja! Nyt uskalisn höllentää otetta kirjasta. Se oli minun löytöni!
 
 
 
 




Kirja kertoo 50-,60- ja 70- lukujen elementtitaloista, niiden arkkitehtuurista ja yksityiskohdista. Kirjassa on myös kuvattuna suomalaisia kyseisten aikakausien koteja nykyaikaisiksi remontoituina. Se ei ihan tyypillinen sisutsukirja, vaan myös eräänlainen tietopaketti.
 
 





 
En ole ehtinyt lukemaan kirjaa vielä ollenkaan ja kuvia olen vilkaissut vain hätäisesti. Kirja vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja luulenpa, että se pitää lukea moneen kertaan. Kirjassa on mielenkiintoisia tarinoita kodeista ja remonteista. Lisäksi kirjassa on muutamia talojen pohjaratkaisuja, joita tykkään erityisesti katsella.







 
Olen itse 60-luvun lapsia ja pidän erittäin paljon 60- ja 70- luvun rakennustyylistä/arkitehtuurista. Itse olen asunut lapsuuteni rivitaloalueella, jossa oli (ja on edelleen) 60-luvun taloja ja tämän hetkinen talommekin on vm. 1963...näissä vaan on sitä jotain. Unelma-asuntoni olisi tiilinen, tasakattoinen rivitaloasunto (n. 100-120 neliötä, 4 h ja keittiö) isoine ikkunoineen ja atrium-pihoineen. Näitä taloja on vain niin harvoin myynnissä eikä asia ole vielä muutenkaan ajankohtaista, mutta ehkä vielä joskus...HUOH!
 

 
 



 
Kirja on erittäin laadukkaan oloinen myös ulkonäöllisesti. Kovakantinen ja esteettisesti kaunis kirja. Muut lukevat romaaneja ja elämänkertoja, minä luen sisustuskirjoja...makuasioita?!?
 


 
 
Tänään olin sitten  vihdoin ja viimein töissä. Siellä oli suhteellisen rauhallista, vaikka meillä henkilökunta sairastaakin tällä hetkellä ihan kiitettävästi. Puhetyöläisenä kurkku ja ääni ovat olleet tänään koetuksella, mutta toistaiseksi ääni vielä kulkee. Viikonpäivät ovat meikäläisellä suloisesti sekaisin ja huomenna olisikin perjantai. Viikko siis meni jo!
 
 
Illemmalla taidan vielä tutustua kirjakauppalöytööni ja tehdä eräänlaista aikamatkustusta.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. ....... :) .... tee kirja-arvostelu postaus ....... en ole vielä edes selaillut MOMOa .......mutta kiinnostaa! Terkuin, Jolhe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minusta taida olla kirja-arvostelijaksi...saat sen kyllä ihan suosiolla lainaksi. Olen nyt kertaalleen lukenut sen pintapuolisesti. Siinä on yllättävän paljon luettavaa... T: Satu

      Poista