Stailiamo

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Majoituksemme Virossa


Meidän isäntä käy metsästysharrastuksensa innoittaman lukuisia kertoja vuodessa Virossa. Jo vuosia sitten eräällä metsästysreissulla mies majoittui ystävineen Kullamaalle ja tästä paikasta on tullut myöhemmin myös meidän perheen matkojen majoituskohteemme. Olemme yöpyneet esim. Pärnussa hotelleissa, mutta tämän kertaiseen matkasuunnitelmiimme tuttu majoituspaikka oli vallan oivallinen.




 
 
Tallinnasta ajomatkaa tulee n. tunnin verran. Kullamaa on hyvin pieni kylä (siellä on yksi kauppa ja posti), mutta sijainniltaan hyvä. Haapsaluun on reilu 30 km, Pärnuun sellaiset 100 km jne. Tiet ovat suhteellisen hyvässä kunnossa, joten välimatkat taittuvat hyvin. Kyseisessä paikassa voi majottua 4:n tai 2:n hengen pihamökkeihin tai sitten niinkuin me, tässä isommassa rakennuksessa, jossa on yläkerrassa majoituspaikat 10-12 hengelle...eli mahduimme tänne oikein hyvin.
 
 




Keittiössä on ns. täysvarustus. Me laitoimme itse aamu ja iltapalat ja muuten söimme retkikohteissa. Tarvittaessa tilauksesta saa kyllä puoli- tai täyshoidonkin, mutta meillä ei ollut tarvetta sellaiseen. Lakanat ja pyyhkeet tulevat talon puolesta. Valitettavasti en huomannut ottaa sisäkuvia, mutta sanottakoon, että se on ehkä hiemn "äijämäisen rouhea", sisustuksessa näkyy jonkinverran talon isännän metsästysharrastus ja se, että täällä majoittuu metsästysporukoita...
 
 




Pihalla on iso uima-allas ja sauna lämmitetään tarvittaessa. Vaikka majoitus on varattuna pääsääntöisesti metsästysporukoille, käy täällä myös paljon muitakin matkailijoita ja sopii mielestäni oikein hyvin perheille tai pienille ryhmille. Uima-altaan vieressä on kodikas grillauskatos ja viereisellä nurmikolla voi pelata vaikka lentopalloa.
 
 
 
 
 
 
 
Meidän porukka taisi lämmittää saunan melkein joka ilta ja jopa minä uskaltauduin kastautumaan uima-altaassa. Meidän pojat innostuivat "vesiurheilemaan".
 
 
 
 

 
 
Ja koska paikan omistaa innokas metsästäjä, pääsi meidän poikamme kokeilemaan ilmakiväärillä ampumista. Kyllä pitäisi oppien mennä perille, kun kaksi (metsä)miestä neuvoo vierestä...
 
 
 
 
Tämä paikka oli siis meidän "kotimme" ja tukikohtamme Virossa. Täältä teimme aina päiväretkiä (Haapsaluun, Saarenmaalle ja Tallinnaan) ja muutaman yönä mies pääsi rakkaan harrastuksensa pariin eli jahtaamaan villisikoja. Ehkä hieman erilaista "omatoimimatkailua" meidän perheellä, mutta tämä juttu toimii :D.
 
 
 
Jos joskus suunnittelee matkaa Viroon, voin lämpimästi suositella tätä majoitusta. Se ei ole hotellien tasoinen, mutta on kodikas, edullinen ja viihtyisä vaihtoehto esim. polkupyöräilijöille tai omatoimimatkailijoille. Voin laittaa jossain vaiheessa vielä yhteystietoja kyseiseen paikkaan, jos jotain vaikka kiinnostaisi tälläinen majotusvaihtoehto.
 
 
Ja seuraavassa postauksessa lähdemmekin Haapsaluun...
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti