maanantai 14. heinäkuuta 2014

Syntymäpäiväkakku


Sunnuntaina vietimme poikamme 8-vuotis syntymäpäiviä ihan lähimpien sukulaisten kesken. Olimme laittaneet terassille istuinryhmiä ja muutenkin ehostaneett terassia, mutta valitettavasti en saanut otettua yhtäkään kuvaa. Sen sijaan ennätin ottamaan muutaman räpsyn pojan toivomasta kakusta.



 

Hän halusi ehdottomasti kakun, joka oli tehty jäätelöstä, ei siis jäätelökakkua. Yhdessä ideoimme tälläisen jonkinmoisen ritarilinnan. Pohjalla on kaksi pakettia jäätelöä, seuraavassa kerroksessa yksi ja ylimmässä kerroksessa on enää puolikas paketti. Nurkkiin laitoin tötteröt pystyyn ja keskelle vähän isompi tötterö.
 



 
Ja pitäähän linnassa viirit olla. Nämä paperiset viirit askartelin coctailtikkuihin. Kruunuksi koko komeudelle laitoin linnan pihammaalle isoja vaahtokarkkeja ja päälle vielä ässä mix-karkkeja. Oli muuten älyttömän helppo tehdä ja tästä voisi tehdä vaikka minkälaisia variaatioita.




Näissä juhlissa jäätelö ainakin maistui juhlaväelle. Osa syynä tähän menekkiin oli varmasti helteinen sää. Uskalisn tarjoilla näissä juhlissa itse tekemääni valkosuklaakakkua, eikä siitäkään paljoa jäänyt jäljelle.

Nyt juhlat on juhlittu ja niistä on vain kuvamuistoja jäljellä. Muutamat synttäripirskeet täytyy vielä järjestää, koska "hömppis-porukalle" poika haluaa pitää omat ja koulukavereille vielä omat juhlat. Onneksi juhlien järjestämistä on nyt jo harjoiteltu :D





1 kommentti:

  1. Nälkähän tässä tulee kun kattoo tällaisia kuvia! :D
    Herkun näköiset tarjoilut ollut. Jätskiä menee kyllä täälläkin varsinkin näillä helteillä ihan kiitettävästi, mutta sen olen sallinut itselleni!! Eihän jätski edes lihota! ;)

    T. Maija

    VastaaPoista