tiistai 17. kesäkuuta 2014

Keskustan neliö


Seuraavaksi ajatteli esitellä teille asunnon, johon osa meidän kotona olevista huonekaluista menivät stailauslainaan. Tämä asunto oli perinteisessä alkuperäisessä kunnossa, mutta remontin myötä tästä tuli oikein tasokas koti jollekin.




 
 
Heti ulko-ovelta aukeaa iso aulatila/eteinen. Tässä oli aikaisemmin kiinteä naulakko, joka teki sisääntulosta todella pimeän ja ahtaan. Nyt tästä aukeaa näkymä melkeinpä koko huoneistoon. Koko huoneistoon asennettiin parkettilattiat ja kaikki pinnat uusittiin. Myös ovien aukotuksia hieman muutettiin.
 
 
 



 
Keittiö on näppärän kokoinen ja kaappitilaa sinne on saatu paljon. Tämä kuva on otettu myös eteisen suunnalta. Tähän tilaan mahtuu myös ihan kunnon ruokapöytä ja kaikki täälläkin on siis ihan uutta.
 
 
 
 


Ruokapöytä on lainassa "Sini-siskoselta" ja sopii tähän tilaan oikein hyvin. Keittiöstä on näkymä Keskuspuistoon eli vastassa ei ole ihan heti toista kerrostaloa. Liikenteen äänet eivät kuulu häiritsevästi, vaikka asunto sijaitsee pääkadun varrella.
 
 




Olohuonetta aulasta kuvattuna. Olohuone on sen verran iso, että sinne mahtuisi tuon keinutuolin paikalle iso ruokapöytä, mutta nyt haluttiin stailata näin. Olohuoneen takana pilkistää pariovien takana makuuhuone, joka jätettiin suosisolla stailaamatta. Tätä "takahuonetta" voisi halutessaan käyttää vaikka ruokahuoneenakin.
 




 
Olohuonetta ja keittiö ovat yhteydessä toisiinsa ja tässä siis näkymää vähän toisesta suunnasta. Jokaisessa huoneessa on myös tammiset (ihanat!) ikkunalaudat. Niistä minä tykkään erityisesti!
 
 
 




Yksi makuuhuoneista sisustettiin työhuoneeksi ja työpöydäksi keksittiin laittaa IKEAn jalat ja tamminen työtaso. Tamminen hyllykkö on meidän alakerran "lataamosta" ja tuoli on minun työhuoneestani. Näiden kuvien jälkeen kävin vielä koristelemassa huoneita erilaisilla esineillä eli kaikki tämän postauksen kuvat ovat vielä hieman kesken-eräisiä, mutta suunta-antavia.

 
 
Mainittakoon vielä, että tässä asunnossa on melkein 100 neliötä ja siinä on kaksi vessaa ja lisäksi vaatehuone. Parvekkeelle pääsee kahdesta makuhuoneesta ja kaikissa makuuhuoneissa on myös sopivasti kaappitilaa. Talo on vanha kunnon kivitalo aivan keskustassa eli vallan mainio asunto esim. vanhemmalle pariskunnalle, joka haluaisi esim. muuttaa omakotitalosta kerrostaloon. (Olipa myyntipuhe!)



Tälläinen "harrastus" meillä on isännän kanssa aina silloin tällöin menossa. Oman työn vastapainoksi.


; D
 
 
 
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti