perjantai 8. tammikuuta 2016

Eräänlainen sisustusratkaisu


Haikailin tuossa taannoin uusien huonekalujen perään. Pari päivää mietittyäni, päätinkin. että en hankki meille yhtään huonekalua. Sen sijaan järjestelin vähän vaatehuonetta ja kaappeja uuteen järjestykseen, KonMarimaiseen täystyhjennykseen en ryhtynyt, mutta heitin muutamia tavaroita pois, jotain laitoin kierrätykseen ja osa tavaroista vain uudelleen järjestelin. Säilytystilaongelmani ei ratkennutkaan uuden säilytystilan hankkimisella, vaan (yksinkertaisesti) kaappien siivoamisella!





Työhuoneen järjestyksen muutin tyystin aikaisemmin poikkeavalla tavalla ja nyt totuttelen tähän.
Työpöytä siirtyi paneeliseinälle, sillä sisutusoppien mukaan tietokoneella työskentelyä ei suositella ikkunan edessä.
Kaikkeni paras työskentelyvalo olisi (kuulemma) sivulta tuleva valo,


 
 
 
 
Olin kaavaillut ostavani työhuoneeseeni lisää hyllytilaa, mutta järjestelyjen myötä sain vanhaan hyllykkööni riittävää säilytystilaa kaiken maailman esitteille ja muille suunnittelumateriaaleille. Tällä pärjään toistaiseksi ja nyt työhuoneessani on todellakin tilaa.
 
 
 


 
 
Ja sitä isoa kori(löhö)tuolia vielä haikailen, mutta taidan jättää sen hankkimatta ja nautin tästä avarammasta tilaratkaisusta.
Meillä on tällä hetkellä vähän jokaisessa huoneessa sellainen "väljä tunnelma" ja se tuntuu just nyt hyvältä.
 
 
 

 
 
 
Tämä sisustusprojekti todisti sen, että kaappien siivoamisella ja uudelleen järjestelyllä voi ratkaista aika monta sisustuspulmaa ja säästää selvää rahaa... ja sen, että edelleen meillä on kaapeissa melkoisesti kaikenlaista (turhaa) tavaraa, joista ei vain voi luopua.
 
 
 Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua!
Tällä kovimmat pakkaset alkavat ilmeisesti hellittämään ja voi lähteä taas ulkoilemaan...



 

 
 

12 kommenttia:

  1. Kivan valoisaa ja avaraa, tuolla pystyy hengittämään ja tekemään töitäkin :) Kyllä monesti jo pienillä muutoksilla ja raivaamisilla saa niin paljon muutosta aikaan että oisi luullut jo jotain tarviivan hankkia sitä varten mutta kierrätys, siivoaminen ja jostain luopuminen antaa uusia mahdollisuuksia :) Mulla ois tuo vaatehuone, KÄÄK... Kuka sinne aina vie lisää tavaraa?? Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vaatehuone on vähän samanlainen tavarasyöppö. Sinne on niin helppo vain viedä tavaraa säilytykseen. Järjestelypuuskassani meille tuli sinnekin muutama hylly ihan tyhjäksi...valmiina vastaanottamaan taas tavaraa..:) Siivousoperaatioita näyttää olevan monissa blogeissa menossa. Ilmeisesti uuden vuoden alussa haluaa vähän tilaa ympärille ja uusia myös kotia...ja se uudistus taitaa lähteä usein järjestelyistä. Ei muuta kuin vaatehuoneen kimppuun ja viikonloppuja!

      Poista
  2. Väljä tunnelma takaa sen, että tuntuu, että tilassa voi hengittää. Välillä täällä tuntuu, että nyt räjäytän kaikki romppeet ja peltipurkit hiiteen. Ihanan valoisaa ja valkoista rauhoittavaa. On muuten jännä, jos kotona on kauttaaltaan samantyylinen tyyli, niin pystyy vaikka miten muuttelemaan ja järjestelemään tavaroita toisiin paikkoihin.

    Kirpsakkaa viikonloppua Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan kaiken tuon kirjoittamasi. Nyt yritän hillitä sisustushimojani ja olla ostamatta meille yhtikäs mitään...kunnes taas...:)
      Nyt nämä pakkaslukemat tuntuvat jo inhimillisiltä Kaikkeen näköjään tottuu...
      Minulla on huomenna opiskeluja Turussa, aiheena keittiön suunnittelu. Kauhulla odotan, mitä siitä seuraa...;)

      Poista
  3. Totta, usein juuri tuo tavaroiden järjestäminen tuo kummasti tilaa. Ja, samalla tulee ehkä heitettyä jotakin turhaa pois. Joulukoristeita kun siivosin pois ja varastoin, tein hieman samaa kuin sinä. Järjestin tavarat uudelleen ja varastoon tulikin tilaa lisää. Tästä on hyvä jatkaa huone/komero kerrallaan eteenpäin. Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kävi meilläkin ja nyt olen lopputulokseen tyytyväinen. Paljon olisi vielä pois heitettävää, mutta tämä riitti tällä kertaa. Säilytystilaa tuli kummalisesti lisää, kun vain vähän järjesteli tavaroita tiiviimmin...mukavia viikonlopun ulkoilusäitä toivotellen!

      Poista
  4. Tuli kyllä ihan uusi look huoneeseen. Todella tilavan näköistä.
    Kivaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa tuli, ehkä vähän liikaakin. Viikonloppu menee osittain opiskelun merkeissä eli mukavaa ohjelmaa tiedossa. Rentouttavaa viikonloppua sinne!

      Poista
  5. Valoisan näköistä ja kauniisti sisustettu ❤️ Hyvää viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan. On ainakin helpompi siivota, kun on tilaa pyöriä :D

      Poista
  6. Mukavan ja rauhallisen näköistä! Mihinkähän tämän maailman talouskasvu menee tuon konmarittamisen myötä, kaikki vaan vähentävät tavaraa, eivätkä osta uutta :-)
    (Minäkin, tosin jo aikaisempaa perua, mm. Project 333:n ja Minimalist -nettisivujen innoittamana.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä maailmassa kaikki vissiin noudata ajatusta ylimääräisen tavaran luopumisesta. Minullakin tämä "seesteine" vaihe kestää luultavasti vain lyhyen ajan. Tosin mainittakoon, että ale-ostoksilla en ole ollut vielä lainkaan. Katsotaan miltä maailma näyttää, kun kevätaurinko alkaa valaista täällä pimeässä pohjolassa...ja meillä kotona :D

      Poista