sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Posion maisemiin...


Kevätlukukausi on kouluissa lähtenyt jo hyvää matkaa vauhtiin ja onkin tullut aika raotella meidän seuraavaa lomasuunnitelmaa...




 
 
 
 
Pitkästä aikaa päätimme suunnata hiihtolomalla vaihteeksi Pohjois-Suomeen, Posiolle.
Viimeksi olemme olla Levillä, silloin kun poikamme on ollut kaksi vuotta vanha.
Sen jälkeen olemme viihtyneet paremmin etelän lämmössä...
 
 
 
 



 
Tiedossa on taatusti lunta ja talvisia maisemia.
Toivotaan, ettei olisi liian kylmää, jotta päästäisi porukalla kokeilemaan sekä laskettelua että muromaahiihtoa.
Meikäläinen taitaa tarkistaa varmuuden vuoksi tuon oman vapaa-ajan vakuutuksensa  ;)
 







Majoituksen isäntä sai järjestettyä (tutun kautta) edulliseen hintaan.
Tiedossa taatusti leppoisa loma näin hienoissa maisemissa.
Nyt lasketaan innolla viikkoja ja päiviä...!

 
( Kuvat otettu Googlen kuvahausta)
 
 
Tämä alkanut kevätkausi tietää myös opintojeni päättymistä huhtikuussa ja pientä tehtäväruuhkaa. Eilen sain palautettua Kuutio-tehtäväni ja palaute oli hyvää ja rakentavaa. Tänään vietän osan päivästä jäähallilla pojan peleissä (siis katsomon puolella!), mutta iltapäivällä  täytyy jo hahmotella tulevia tehtäviä. Pientä opiskelurypistystä siis tiedossa, mutta onneksi mukavaa sellaista... ja onhan siellä lomaviikko odottamassa, kun on ensin oikein ahkerana.
 
 
 





12 kommenttia:

  1. Täydelliset hiihtolomamaisemat! Mukavaa sunnuntaita Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtolamaa odotellessa... Leppoista sunnuntaita sinnekin!

      Poista
  2. Hienot suunnitelmat! Tsemppiä opiskelutehtäviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan mukava lähteä välillä kotimaahan matkailemaan. Onhan täälläkin vaikka kuinka paljon hienoja paikkoja. Ja kiitos tsempeistä, ne lämmittävät aina! <3

      Poista
  3. Tsemppiä viimeiseen rytistykseen! Ihanaa kun pääsee sitten lomamatkalle, ikään kuin palkkioksi hyvin sujuneista opinnoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palkinnoksi minäkin sitä vähän ajattelin, mutta ensin täytyis todellakin olla melkoisen ahkeraa tyttöä...;)

      Poista
  4. Aika huikeisiin suunnittelet reissua. Tsemppiä opintoihin - jaksaa, jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jo kaikki odottavat loman alkamista...vähän vielä täytyy puristaa..;)

      Poista
  5. Hihtolomaa odotellen... Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä poika odottaa lomaa jo todella innokkaasti ja kieltämättä me vanhemmatkin. Mukavaa, kun tietää, että loma on vasta/vielä edessäpäin...:)

      Poista
  6. Apua, nyt on tällä rouvalla ollut kyllä musta aukko sivistyksessä: enhän minä edes tiennyt, että Posiolla pääsee laskettelemaan...

    Ihania lomasuunnitteluja. Suomi on hyvä matkailumaa <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on joku ihan pieni rinne, mutta riittää kyllä meille. Meillä ei ole poika lasketellut vielä koskaan ja meikäläisen edellisestä laskukerrasta alkaa olla varmasti jo 15 vuotta aikaa. Luulisin, että nuo mäet riittävät vielä meille.. ;)

      Poista