tiistai 19. tammikuuta 2016

Sukuvika


Saimme tänne vihdoin ja viimein kauan odotetun lumipeitteen. Lunta on satanut jo sen verran, että hiihtoharrastajat ovat lähteneet liikkeelle. Minä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähdin myös hiihtämään...







En enää muista, mahdoinko hiihtää viime talvena metriäkään, mutta sen muistan ja tiedän, ettei tämä laji kuulu ihan sinne lempiharrastuksiin. Meillä isäntä hiihtää joka talvi intohimlisesti ja monta sataa kilometriä, minä tyydyn vain ihastelemaan tuota intohimoa. Nyt kuitenkin lähdin päättäväisesti läheiselle hiihtoladulle kokeilemaan, miten suksi kulkee...
 
 




Ja kyllä se nyt jollain tavalla kulki, jos sitä kävelyä voi hiihtämiseksi kutsua.
Ladunpohja oli hautautunut lumeen, joten hiihtäminen taisi muistuttaa enemmänkin hidasta erämaahiihtoa...ja sellainen olo minulla olikin.
Ei ristin sielua missään ja minä jossain metsän keskellä, kaikkien metsänpetojen saatavilla...
 
 
 



Koska olin päätyänyt hiihtää, enkä ole ihan sitä luovuttajatyppiä, hiihdin (= ulkoilutin suksia) sen 3,5 kilometriä.
Ja hiihtoreissun jälkeen päätin senkin, ettei tämä hiihto jäänyt talven viimeiseksi, vaan lähden vielä tällä viikolla uudestaan hiihtolenkille.
Nyt sellaiseen maastoon, missä on kunnon latu...ja ehkä muita ihmisiäkin.






Lenkin jälkeen oli oikein hiki ja suht tyytyväinen olo.
Kyllä tämä tästä vielä lähtee.
 
 
 
Ja sehän on kuulemma sukuvika, jos suksi ei luista... :D





 
 
 
 
 




6 kommenttia:

  1. Hiihtäminen on kyllä niin kivaa. Itse en laske kilometrejä, olen nautiskelija. :) Näin kun on päivät koneella, on tuo ulkoilu ja liikkuminen iltaisin tärkein (tärkeämpi kuin hiihdetyt kilometrit). Ja, tuo erähiihto kuulostaa mukavalta. Saa ajatuksilleen tilaa, ei muut häiritse. :) Mukavia hiihtoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en voi sanoa vielä nauttivani hiihdosta, mutta enhän joskus pitänyt juoksemisestakaan. Yritän tänä talvena kääntää hiihtoajatukset positiivisiksi...;)
      Mukavia hiihtokelejä edelleen toivotellen!

      Poista
  2. Teit sen hyvä sinä, en kyllä tykkää hiihtää, jos suksi ei luista. Mutta ah kun aurinko paistaa ja lumi kimmeltää, on mahtavaa puuhaa. :)

    Hyviä hiihtohetkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellistä kommenttiani kompaten, en edelleenkään pidä tuosta hiihtämisestä, mutta jos siitä vaikka oppisi vielä tykkäämään. On sekin välineurheilua siinä mielessä, että jos ne ei kunnolla toimi, on hiihtäminen ilmeisen hankalaa. Minulla taitaa olla enemmän näitä huonoja kokemuksia...;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyll mnää jonkun mitalin täst voisin vaikk ottaa :D

      Poista