sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Gotossa glögillä...


Eilen sain viettää mukavan illan hyvien ystävieni seurassa paikallisessa ravintolassa, jossa huippukokit loihtivat hienoja annoksia. Olipa kerrassaan ihana pysähtyä hetkeksi ja nauttia hyvästä ruoasta... ja maailman parhaasta seurasta.





Olen aikaisemminkin postannut tästä ravintolasta ja paikkana se miellyttää minua kovastikin. Tilasimme suoraan pääruoan ja nautiskelimme siitä todella hartaasti. Maltoimme ottaa myös jälkiruoat ja makuelämykset olivat jälleen kerran mahtavat. Suosittelen paikkaa kaikille. Hintataso ei ole halvimmasta päästä, mutta rahoille saa kyllä vastinetta.





 
Vaikka söimme vain pääruoan ja jälkiruoan, saimme kulutettua ruokailussa (juomineen) sellaiset neljä tuntia. Vaihdoimme kuulumisia, pohdimme syntyjä syviä ja ennen kaikea nauroimme. Illan aikana vaihdoimme myös pienet joulumuistamiset toistemme kanssa. Lisäksi olimme face-yhteydessä Norjaan jo yli kymmenen vuotta sitten muuttaneeseen yhteiseen ystäväämme...on tuo SOME-maailma niin kätevä...:)
 
 



Loppuillasta menimme vielä baarin puolelle istumaan ja nautimme J:n kanssa vielä yhdet glögit (illan aikana taidettiin juoda kolmet glögit) ja M oli perinteiseen (?!) tyyliin kuskina...
 
 
 
 

 
Tähän loppuun oli pakko laittaa meistä vielä yhteiskuva (lupaa kysymättä, SORRY naiset!) Näemme toisiamme aivan liian harvoin, vaikka asumme samalla paikkakunnalla ja n. kolmen kilometrin säteellä toisistamme. Olemme työssäkäyviä ja perheellisiä ja jotenkin se yhtälö vaikeuttaa yhteydenpitoa...näin se vaan on. Onneksi meidän ystävyytemme on kuitenkin säilynyt.
 
 
 
 
Tänään olen urakoinut useamman tunnin siivoten kotia. Nyt on huoneet imuroitu, pölyt pyyhitty ja lattiat pesty. Vielä pitäisi pestä vessat ja sauna sekä paketoida joululahjoja. Huomiseksi jää kaupassakäynti, petivaatteiden tuuletus ja lakanoiden vaihto, leipomiset ja kuusen tuominen sisälle. Taidan olla kuitenkin suht hyvin aikataulussa, ei paniikkia.
 
 
Kyllä se joulu tulee väkisinkin...
 
 
 
 
 
 
 
 


3 kommenttia:

  1. Kuulosti kivalta Satu. Niin ja gyl sitä vois muutkiin tulla faceen ja pitää yhteyttä ettei aina tarvi J:n profiilia lainata! Terveisin: Norjalainen villapaita :)
    PS. On mulla sitten upeen näköisiä melkein keski-ikäisiä ystäviä!! Ei vielä tarvita Pinotexia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sinä "Norjanviikinki"!
      En tiennytkään, että sinäkin vierailet täällä!! Voi, miten mukava yllätys! Eihän mun tarvitse faceen tulla, kun mulla on tää blogi ;)...oli muuten hauska kurkkia ja kommentoida siinä J:n vieressä. Toivottavasti sun iltas meni myös mukavasti!?
      Mä jäin oikein miettimään noita kahta viimeistä kommenttia...huom! kuvankäsittelyohjelmissä saa kummia aikaiseksi. Sun ystävätkin nuortuu, vaikka me nytkin ollaan 25-vuotiaita...muistaakseni! Oikein hyvää Joulua sinne Norjaan...tuleeko pukki sinnekin! Halauksin, Satu :)

      Poista
    2. Joo mut facessa on se hyvä puoli et voi käyttää chattia! Etkä sä näe "täällä" mun statuksia... No makunsa kullakin :) Täällä on musta ja myrskyisä jouluaatto. Mukava istua vaan sisällä ja ahtaa itsensä täyteen Fazerin sinistä, jota äitimuori on suomesta lähettänyt :) Oikein mukavaa joulua koko perheelle ja halit takaisin! Tipi

      Poista