perjantai 13. joulukuuta 2013

Kaunein joulukoriste


Muutamissa sisustusblogeissa on ollut aiheena kauneimman joulukoristeen esittely. Minäkin päätin esitellä meidän kauneimman joulukoristeemme MINUN mielestäni. Niinhän se sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä...ehkä se tässäkin asiassa pitää paikkansa.




 
Tämä koriste on jo useamman vuoden vanha ja on minun MIEHENI (!) ostama. Hän osti sen joskus Tiimarista ja kehui minulle puhelimessa ostaneensa hienon kynttelikön. Tuolloin minulla heti heräsi epäilys, että minkähänlaisen "härpäkkeen " hän on meille ostanut.


(Tässä vaiheessa meidän taloudessa on kaksi eri tarinaa. Minä muistaisin, että olin jo silloin positiivisesti yllättynyt, ettei se ollutkaan mikään hirvitys. Mieheni taas muistaa, että en pitänyt tästä aluksi ollenkaan. Tätä väittämää kuitenkin hieman epäilen.)





Voi olla, että minä olen tähän jo niin sopeutunut tottunut, että pidän tätä meidän kauneinpana joulukoristeenamme tai sitten meillä on joulukoristeita todella vähän... tai makuni on yksinkertaisesti iän myötä vain muuttunut. Oli asia sitten niin tai näin, on tämä kuusikynttelikkö ollut jo monena jouluna  takan reunalla koristamassa kotiamme. Ja alkaa tässä olla tunnearvoakin.
 
 
 
 
Toiseksi viimeinen työviikko on takana ja edessä vielä yksi viikonloppu ennen varsinaista kahden viikon joululomaa. Edellisessä postauksessa haikailemani "energiapläjäys" iski pienimuotoisena eilen ja tänään sain tehtyä työjuttuja vielä lisää. Hyvä minä! Jos saisi rutistettua loputkin tänä viikonloppuna, niin voisi rauhassa viettää ensi viikon...ja keskittyä joululahjojen hankintaan! Ne kun on melkein kaikki vielä hankkimatta. 
 
 
Tulisi jo joulu, että loppuisi tämä tohina!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti