perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluhässäkkää


Nyt voi ilmeisesti jo hiukan huokaista helpotuksesta. Tämän syksyn työrupeama on tehty ja edessä kahden viikon (ansaittu) joululoma! Huomenna pääsen vielä pojan todistustenjakotilaisuuteen ja sitten alkaa jälkikasvullakin loma...





Tänään olen "hillunut" kaupungilla ostamassa joululahjoja. Isännän ja minun sisarusten lapset alkavat olla jo niin isoja, ettei heille välttämättä tarvistsisi enää ostaa lahjoja, mutta jotenkin sitä vaan haluaa muistaa näitä "lapsia", joulusta toiseen. Lahjojen ei minun mielestäni tarvitse olla mitään arvokkaita, mutta mielellään jotain tarpeellista/hyödyllistä kuitenkin. Olen yrittänyt pysyä kohtuudessa myös oman lapsen osalta...vaihtelevalla menestyksellä.



Lahjojen puolesta joulu voisi vaikka tullakin, mutta muuten valmistelut ovat jokseenkin kesken. Huomenna yritän tehdä viimeiset joululahjahankinnat ja sen jälkeen voisin keskittyä joulunlaittoon täällä kotinurkissa. Onneksi tässä on muutama päivä aikaa vielä h-hetkeen. Jouluvalmistelulistalla ovat mm. koko talon siivous, lakanoiden vaihto, saunan pesu (ja kiuaskivien vaihto isännällä!), jouluruokien ostaminen, torttujen ja piparien leipominen...eli tekemistä vielä on.

Kuusi on meillä jo hankittuna. Mies toi sen tänään saaresta eikä se vielä ole saanut lopullista siunausta/tuomiota minulta. En ole nähnyt sitä vielä kunnolla päivän valossa (huom! talvipäivänseisaus!), mutta taidan katsastaan sen huomenna. Tänä vuonna mies ei tuonut edes "varakuusta", joten sen on pakko olla hyvä tai sitten minä joudun vielä kuusikaupoille.



Pientä jouluhässäkkää siis ilmassa...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti