sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tavallinen sunnuntai

Tänään on ollut ihan tuiki tavallinen sunnuntai. Heräsimme aamulla hyvissä ajoin. Poika viihdytti itseään pelaamalla  pikku autoilla ja vanhalla x-boxilla. Minä suunnittelin ja valmistelin tulevaa työviikkoa ja samalla yritin pienentää pyykkivuorta. Söimme n. yhden aikaan, jonka jälkeen alkoi valmistautuminen päivän jääkiekkotreeneihin.

Lapsen pukeminen (tai virittäminen) jääkiekkovarusteisiin on melkoinen operaatio, eikä meillä ole vielä edes kaikkia mahdollisia vermeitä käytössä. Sen olen jo oppinut, että meikäläinen pukeutuu viimeisenä, muuten voi läkähtyä kuumuuteen. Lapsi saatiin kuin saatiinkin varusteisiin...ja kaikki oli vielä ihan oikein päin!

Harjoituksissa oli jälleen iso joukko innostuneita jääkiekkoilijoita. Jälleen kerratiin jo vanhaa opittua ja opeteltiin vähän uusiakin juttuja. Lapset pääsivät tänään myös ihan oikeasti pelaamaan. Yksi osa kenttää oli tehty pelialueeksi ja kentän molemmissa päissä oli maalit ihan oikeine maalivahteineen. Voi, sitä pelaamisen riemua! Treeneistä tuli hikinen ja onnellinen "pieni mies".

Nyt on kotona rauhallista (meillä taitaa olla aina!). Kävin alakerrassa tekemässä poltinpuita ja nyt takassa palaa tuli. Kohta lämmitän myös glögiä ja taidanpa ottaa pienen lukuhetken Kotilieden joululehden kanssa. IHANAA!


 

Näin jouluihmisenä minun täytyy yrittää himmata tätä (orastavaa) jouluintoani. Perjantaina ostimme jo piparitaikinaa valmiiksi pakkaseen ja muutama joululehti on jo tarttunut mukaani kaupasta. Jos vielä hetken malttaisin...

Tähän loppuun vielä muutama tunnelmakuva eiliseltä illallta, kun oikein innostuin polttamaan kynttilöitä urakalla...
 


Tämä lyhty on valehtelematta ainakin 20 vuotta vanha...ja edelleen niin kaunis.




Eilen maltoin sytyttää olohuoneen pöydällä olevat kynttilät.
 



Olipa mukava viettää rauhallista iltaa ihan yksikseen. Poika oli jo nukkumassa ja isäntäkin tulee vasta tänään Virosta. Hyvä sisustuslehti ja pullo siideriä kruunasi illan.




Kuvaaminen tässä valaistuksessa ilman salamaa (ja muita hienouksia) on todella haastavaa. Valokuvista tulee väkisinkin tummia ja/tai keltaisia. Pahoittelen. Mies otti vielä uudemman kameran mukaan Viroon, joten minä olen käyttänyt vanhempaa versiota...

Tälläinen "normi-sunnuntai" täällä. Pitäisi muistaa katsoa tänään "Tanssii tähtien kanssa" -ohjelma ja suunnata ajatuksia pikku hiljaa taas huomenna alkavaan arkeen. Alkuviikoksi luvassa (taas) pidempiä työpäiviä, joten seuraavia postauksia luvassa aikaisintaan vasta keskiviikkona.

Mutta nyt lämmittämään sitä glögiä!




3 kommenttia:

  1. Minulla on 4 noita lasilyhtyjä tallella.Jouluna pidin niitä kuistin ikkunoissa.Jouluaamuna sytytin ne palaamaan het kuudelta,että joulukirkkoon menevät "valaistuivat".Nyt on uuden paikan etsiminen lyhdyille.,jollei tytöt niitä puhalla minulta.
    Jos sinulla on tapana katsella hyvissä ajoin ennen joulua joululehtiä,niin minä katselen jouluisia keittokirjoja etsien jotain uutta.Sitten kun kysyn pesueelta toiveita,niin aina ne perinteiset olla pitää.Oma vika vissiin;)

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Vai silmäilet sinä keittokirjoja, minä saatan joskus (ja ihan vahingossa) silmäillä lehdistä reseptejä, mutta ei niistä koskaan mitään valmista tule. Ei tämä ruoanlaittotaito näköjään ihan suvussa kulje (eikä äidiltä tyttärelle) ...ainakaan kaikkien kohdalla.

    Jouluvalmisteluista en yritä ottaa stressiä. Työn puolesta olen päättänyt, että valmistelen joulua (siis koristelen kotia) just sen verran kun ehdin. Enemmänkin haluaisin hössöttää, mutta aika ei vain riitä...

    Tulee se joulu (vissiin) vähemmälläkin...

    Sitä odotellessa! :) Terkuin, Satu

    VastaaPoista
  3. Ja sä sanoit ettet ole vielä alkanut jouluilla ;)
    Oot mua jo paljon edellä!!!

    VastaaPoista