tiistai 20. kesäkuuta 2017

Vähän huonolta näyttää...


Meidän pihassamme on yksi ainoa omenapuu, jonka poikani on saanut lahjaksi ristiäispäivänään...



 
 
Yhdentoista vuoden aikana se on kokenut muutaman kerran melko kovaa kohtelua.
Muutama kesä sitten sen oksa repeytyi poikki lapsenlapsen kiipeilystä.
Useampi talvi sitten sen kuori on päätynyt myös paikallisen rusakon ruokalistalle.
Omenapuun oksia on leikattu muutamana syksynä hieman ronskimmin
ja nyt näyttää siltä, että se ei oikein jaksa kukkia...
 



 
 
Kyseinen omenapuu on talvilajike ja se tekee yleensäkin sekä lehdet että kukinnot hieman myöhempää kuin muut lajikkeet.
Tänä vuonna kukkia on vain muutama, joten ennustan omenasadon jäävän vähäiseksi.
Jos nyt omenasadosta voi tässä kohtaa edes puhua...
 
 Toivotaan, että omenapuulla olisi vain välivuosi ja se innostuisi kukkimaan ensi kesänä runsaammin.
 
 
Juhannusviikolla meillä ei ole luvassa mitään erikoista ohjelmaa. Voi olla, että käymme mökillä, koska se on ihan lähistöllä. Suunnitelmat juhannuksen suhteen on enemmän tai vähemmän auki. Paikallinen juhannusfestari RMJ (Raumanmeren juhannus) huolehtii juhlimisesta ja me voimme seurata sitä sivusta, kirjaimellisesti, sillä asumme aivan festarialueen laidalla. 
 
 
 
Sääennusteet ovat lupailleet tänne päin sellaista perinteistä juhannussäätä.
Vähän huonolta näyttää sekin...
 
 
 
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Toivotaan, että omppupuu selviää vielä monen monta vuotta.
    Ihanaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että se ei jaksa tuottaa satoa joka vuosi, varsinkin, kun sitä on parturoitu syksyisin melkoisesti. Viime kesänä omenoita oli jopa runsaasti...eli toivoa on :)

      Poista
  2. Meillä kukkii omenapuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa oikein kunnolla. Saa nähdä kuinka meidän käy, joko olisi aika ensimmäisten omenoiden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen omenasato on aina hieno juttu. Meillä ensimmäinen omenasato taisi mennä lintujen syötäväksi... Parempaa menestystä teidän omenille! :D

      Poista