sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Kuulumisia helmikuun alussa

Tammikuu tuntui jostain syystä pitkältä ja todennäköisesti helmikuu tulee olemaan sen vastakohta. Opiskeluiden alkaminen rytmittää arkea ja vapaa-ajan ongelmia ei ole.



Nyt, kun minulla alkoi lähiopetusjakso, minun pitää ajaa jälleen n. tunnin matka Huittisiin 2-3 kertaa viikossa. Talviset kelit ja aamun pimeys eivät ole sieltä mukavimmasta päästä, mutta onneksi koko ajan mennään kohti kevättä. Opiskeluissa meillä on markkinointiviestinnän ja visuaalisen markkinoinnin opintoja ja erilaisia tehtäviä on alkanut kerääntymään. Niiden tekeminen on mielenkiintoista, mutta  kalenterimerkinnät ovat osoittautumassa jälleen tärkeiksi, jotta tiedän olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 




Opiskelujen lomassa teen edelleen (mahdollisuuksien mukaan) sisustussuunnittelua, mutta mitään  suuria projekteja en tällä hetkellä pysty tekemään. Ystävänpäiväksi olen suunnitellut pitäväni ilmaisen webinaarin sisustuksen trendeistä ja se on viimeistelyä varten valmis. Opiskeluihin liittyen tein koko vuodelle yritykselleni  markkinointisuunnitelman ja nyt yritän myös noudattaa sitä periaatteella, että jokaisessa kuukaudessa on 1-2 teemaa. Suunnitelmat sitouttavat toimintaani paremmin ja on mielenkiintoista katsoa, miten suunnitelmani toimivat.




Oman opiskeluja ja työhön palamisen suhteen olen vielä epävarma. Liiketalouden opintoihini liittyvä palvelumuotoiluopinnot kestävät vuoden loppuun asti, mutta edelleen mietin, menenkö töihin ja yritän suorittaa opintoja työn ohessa vai jäänkö vielä opintovapaalle. Kieltämättä kokopäiväinen opiskelu houkuttaisi enemmän, sillä hieman "hitaampi elämä" on tuntunut tällä hetkellä hyvältä. 




Meidän perheessä eletään muutenkin mielenkiintoisia aikoja, kun teinimme toisen asteen opiskelujen yhteishaun ajankohta alkaa lähestymään. Opiskeluvaihtoehtoja on mietitty yhdessä ja matkan aikana suunnitelmat ovat jopa vähän muuttuneet. Tosiasia on se, että ei meidän nuorella ole vielä selvää, mitä aikoo "isona tehdä", mutta hänellä on kuitenkin selvästi aloja, mitkä eivät kiinnosta. Tämän hetken ykkösvaihtoehtona on lähteä opiskelemaan liiketaloutta ja toisena vaihtoehtona on lukio. Meidän kotiväen tehtäväksi on jäänyt kuunnella nuorta ja antaa tukea hänen tekemilleen valinnoille. Onneksi teinin ajatukset ovat osoittautuneet realistisiksi, joten siinä mielessä tulevaisuus näyttää ihan hyvältä. Tosin opiskelupaikan varmistumista täytyy vielä odotella. Kesäkuussa tiedämme asiasta enemmän, sekä teinin että omasta tulevaisuudesta.


Nautitaan hetki vielä helmikuu talvisista keleistä, sillä ei aikaakaan, kun huomaamme kevään jo kurkkivan...











2 kommenttia:

  1. Minä kyllä kannatan tuota kokopäiväistä opiskelua, itse nautin siitä aikoinani. Silloin toki lapsetkin oli pienempiä, mutta oli ihanaa saada tehdä opiskeluja ilman lisästressiä.
    Tsemppiä teidän teinille. Meidän pojan pitäisi valmistua kesällä autoalalta, joka ei ole hänen alansa kuitenkaan. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että poika on suorittamassa opintonsa loppuun, koska näistä opinnoista saa hyväksilukuja sitten kun hän löytää sen paremman alan itselleen.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi. Päätös omasta opiskelusta teen tässä lähiaikoina, mutta ensin täytyy asioita vielä vähän punnita ja pohtia. Kieltämättä kokoaikainen opiskelu houkuttaa...
      Sanoin juuri meidän teinille, että tärkeintä on saada koulutus ja voi olla, että hän löytää itsensä joltain muulta alalta. Nuorilla on elämää vielä edessä...ja niinhän se on meillä vähän vanhemmillakin. Oikein mukavaa viikkoa sinullekin!♡

      Poista