torstai 29. elokuuta 2013

Tukka putkella


Tulin tekemään pikapäivityksen vain. Elämisen tahti on ollut lievästi sanottuna kiireistä ja hyvinkin hektistä viimeiset kaksi viikkoa. Täällä kotona vanhemmat ovat sinkoilleet paikasta toiseen ja lapsi on ollut se , joka on pysynyt suurin piirtein paikoillaan. Kotona on ehditty olemaan vähänlaisesti ja sitten kun on ollut aikaa, ei ole jaksanut miettiä mitään ylimääräistä.




 
Kotijutut ovat väkisinkin jääneet vähän vähemmälle huomiolle, puhumattakaan siitä, että olisi ehtinyt jotain sisustelemaan. Jopa normaali viikkosiivous on jäänyt tekemättä. Jotta katse ei kiinnittyisi pölypalleroihin, ostin kaupasta kukkakimpun katseenvangitsijaksi.
 
 
 

 
 
Tämän viikon jälkeen elämämme pitäisi taas hieman rauhoittua. Voisi kait puhua jopa, että se normalisoituu (mitä sitten tarkoittaneekaan...)
 
 
 
 


Lähden viettämään viikonloppua laivalle yhdessä muutaman muun äidin kanssa. Rilluttelusta ei ehkä ole vaaraa. Sen verran tämä kesäloman jälkeinen työtahti tuntuu vaikuttavan. Luulenpa, että ainakin kaksi opettaja-äitiä taitaa mennä ajoissa nukkumaan. Lauantaina vietämme päivänTukholmassa ja suunnuntaiaamuna pitäisi olla jo takaisin kotona.
 
 
 
Tukka putkella siis mennään ja se "arkiviholliseni" (kiire) tuntuu valtaavan mieleni. Ensi viikolla yritän rauhoittaa mieleni ja suuntaamaan energiani johonkin muuhun kuin tähän kiireen hallintaan. Jos vaikka innostuisi sisustamaan. Tai edes siivoamaan.
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti