lauantai 10. elokuuta 2013

Hihat heilumaan (osa 3)


Tässä operaatiossa minulla ei ollut paljoakaan osuutta. Olin enemmänkin ajatuksen esittäjä ja tästähän se mies taas innostui. Piano piti siirtää vanhasta työ-/vieras-/pelihuoneesta pois, koska siitä tehtiin pojan huone. Miehen avuksi kanto-operaatioon tuli hänen vanhempi poikansa ja hyvin se noilta miehiltä sujui, kun otti vähän niinkuin treenin kannalta.




 
 
Pianon uusi paikka on nyt  ruokahuoneessa. Tällä seinustalla oli aikaisemmin ne tikapuuhyllyt.
 
 
 


 
Piano on ennenkin ollut tällä paikalla ja muistaakseni viimeisin pianon siirto piti olla jo se lopullinen. Näin se ei nyt sitten ollutkaan, mutta ehkä nyt... mies tosin alkoi tämän episodin jälkeen vakavissaan ehdottaa huonekalujen pulttaamista paikoilleen. Miksiköhän?
 

 



Pianon päällinen odottaa stailaamista. Pojan yksivuotiskuva siirtynee uuteen työhuoneeseeni...joskus.






Muutenkin tuohon seinälle pitäisi keksiä jotain eli syksyksi riittää vielä sisustettavaa.



Tänään laitoin hihat heilumaan myös ulkona pihalla. Ajoin nurmikon pitkästä aikaa ja siistin penkkien reunat ja aidanvierustat puutarhasaksilla. Innostuin myös siistimään autotallin viereisen penkereen ja pihan nurkassa olevan "kukkapenkin" (jossa ei ole kyllä ainuttakaan kukkaa, jollei rikkaruohoja lasketa). Sain kulutettua tähän hommaan melkinpä kokonaisen päivän, mutta lopputuloksena oli siisti piha.

Ja mies ahersi sisääntulomme parissa. Portaiden eteen tulee samanlaista laudoitusta kuin terassissamme, mutta tästä operaatiosta/työvaiheesta minulla ei valitettavasti ole kuvaa. Näytetäään sitten vaikka valmista...aikanaan.

Lähiaikoina aion laittaa kesäkukat pois ja istuttaa syksyksi pihalle jotain, mutta mitä?...se jääköön nähtäväksi...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti