maanantai 27. helmikuuta 2017

Sommittelusirkusta


Sain tilaamani julisteet loman aikana kehyksiin ja sen jälkeen alkoikin melkoinen sommittelusirkus....





 
 
Ison taulun kiinnitys oli alun perin liian korkealla.
Isännän avustuksella sain sen alemmas ja taulu löysi paikkansa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.
Viherkasveista tein jonkinlaisen asetelman ja tuo valaisin nököttää vanhassa omassa paikassaan.
Kehystin kaksi muutakin saman aiheista taulua ja ne vaihtoivat eilisen päivän aikana paikkaa aika monta kertaa.
Suunnitelmani oli, että vain tämä yksi taulu jää ruokahuoneen seinälle ja ne muut sijoittaisin työhuoneeseeni...
 
 
 
 

 
 Tauluhylly kiinnitettiin työhuoneen seinään ja ne kaksi seikkailevaa taulua löysivät paikkansa siitä.
Tarjoiluvaunuun pitää hankkia joku korkeampi kasvi ja muutenkin sommittelu hakee vielä lopullista "sinettiä". 
Vähäiset koriste-esineet ja viherkasvit "valssaavat" tasoilta toisille ja mikään ei oikein tunnu hyvältä.
NS. kultainen leikkaus on kyllä tiedossa, mutta toteutus on välillä vähän sitä sun tätä
Olen kyllä melkoisen hyvä ideoimaan, mutta se varsinainen toteutus aina vähän ontuu...
 
 
 
Nämä Desenio:n taulut ovat osoittautuneet erinomaisiksi ostoksiksi. Ne muistuttavat meitä ikimuistoisesta USA:n matkastamme ja antavat sisustukseen mukavaa vaihtelua. Melko pienellä rahalla ja tavaroiden sommittelulla sain sekä ruokahuoneeseen että työhuoneeseen vähän uutta ilmettä.
 
 
Ja nyt kohti hiihtoloman jälkeistä arkea. Tiedossa onkin hieman ohjelmoidumpi viikko. Ajatus töihin menosta vähän "tökkii", mutta eiköhän se tästä taas ala sujumaan...
 
 
Tsemppiä kaikille loman jälkeiseen elämään!
 
 
 
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Kiva muisto reissultanne. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Tuosta on kiva bongata esim. se katu, jossa hotellimme sijaitsi ja kaiken lisäksi tämä on vielä kiva sisustuselementti.

      Poista
  2. Ihana muisto ja tuohan sopii täydellisesti teidän kotiin.
    Ihanaa viikkoa sinulle Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan ja oikein mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Niitäkin tuli vähän sommiteltua eri tavoilla. Tässä lopputulos...tai väliaikainen tilanne...en ole ihan varma vielä ;)

      Poista
  4. Kuulostaa tutulta tuo "näpräily", mieheni tietää jo katseestani, että jotain on taas suunnitteilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä poikakin jo tietää, että, kun sisustusinto tulee, se teetää hieman töitä isännällekin :)

      Poista