perjantai 10. elokuuta 2018

Lempeästi paluu arkeen


Minä aloitin koulutyön tällä viikolla ja meidän perheen koululainen aloittaa oman koulurupeamansa maanantaina. Taitaa olla kaikkien edun mukaista, että meillä arkeen palaaminen tapahtuu hieman vaiheittain...






Kahtena päivänä töissä on hoidettu koulun arkeen liittyviä asioita.
Onneksi aamuheräämiset ovat olleet inhimilliseen aikaan, sillä molemmat päivät ovat alkaneet vasta klo 9.00.
Minulle työhön palaamista helpottaa myös se, että suurin osa oppilaistani ovat ns. vanhoja oppilaita (jos 7-8 vuotiaista voi nyt niin sanoa) ja luokallani aloittaa vain kaksi uutta oppilasta. Lisäksi oman luokkani koulunkäynnin ohjaajat ovat ennestään tuttuja ja jo melkoisia konkareita muutenkin.
Tarkoitus on vielä lisätä arkeen pieni annos liikuntaa. Noin vuosi sitten, nilkan loukkaamisen jälkeen, juoksulenkit jäivät, mutta nyt olen aloitellut sitäkin. Tavoitteena on tehdä 2- 3 juoksulenkkiä viikossa ja ehkä aloitan vielä jonkun säännöllisen (ohjatun) liikuntaharrastuksen...






Pojalla arkeen palautuminen on alkanut vähitellen, sillä jääkiekkotreenit alkoivat kaksi viikkoa sitten. Lomapäiviin on tullut hieman enemmän sisältöä, kun viikossa on ollut 2-3 treeniä. Onneksi vielä ensi viikolla koulussa on ensimmäisen viikon ajan lyhyemmät päivät, joten koulun aloitus ja treenien yhdistäminen sujunee hieman helpommin sekä lapsella että meille aikuisilla, jotka vielä joudumme (ja saamme ) olla treenikuskina. Aikataulujen säätäminen alkaa varsinaisesti vasta sitä seuraavalla viikolla, kun lukujärjestys ja treeniaikataulut synkronoidaan keskenään.
 
 
 
 
Meillä isäntä jäi pois "työelämän oravanpyörästä" melkein kaksi vuotta sitten ja se on ainakin jonkun verran helpottanut meidän arjen pyörittämistä. Meillä sentään se on vielä kohtuullista, kun ei ole kuin yksi lapsi ja hänellä yksi harrastus, mutta jotain säätämistä tässäkin yhtälössä vain on. Kieltämättä töistä on mukava palata kotiin, kun kotona on joskus valmis ruoka tai koti on siivottu. Pieniä, mutta suuria asioita arjen (ja kiireen) keskellä. Kesäloman ja opintovapaan jälkeen arki ei suinkaan ole mikään "peikko", vaan tuntuu jopa hyvältä. Elämiseen tulee taas toisenlaista sisältöä; säännöllisyyttä ja rytmiä. Siitähän minä pidän.
 
 
 
Tervetuloa tavallinen arki! 
 
 
Mutta nyt kuitenkin viikonlopun viettoon...
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Minä olin myös kaksi päivää töissä jo viime viikolla, joten samantapainen pehmeä lasku täälläkin suunnalla:)
    Sää taitaa auttaa arkeen sopeutumista, sillä helle näyttää väistyvän. Ihana ihana kesäloma takana ja paljon kesäpäiviä vielä edessä, vaikka työviikko käynnistyykin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä oli kyllä kerrassaan mahtava, mutta kieltämättä odotan myös jo lähestyvää syksyä. Koska pidän rutiineista, minulle arkeen palaaminen on positiivista monessakin suhteessa. Kahden työpäivän ja viikonlopun jälkeen on kiva aloittaa työviikko!
      mukavaa kauden aloitusta sinullekin! <3

      Poista