sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Jaksaa, jaksaa...!!!!


Vähän on blogin postaustahti viime aikoina hiipunut, mutta yksinkertaisesti en ole vain ehtinyt istumaan koneella. Ja jos ylimääräistä aikaa on ollut, olen käyttänyt sen johonkin muuhun. Tässä on menty viimeiset viikot melkoista haipakkaa, mutta nyt alkaa vähitellen rauhoittua. Jos vaikka ehtisi valmistelemaan vähän joulua kotiinkin...





 
 
Nämä kuvat ovat jo muutaman viikon takaisia, mutta oikeastaan mikään ei ole sen jälkeen muuttunut.
Minulla on tapana, että ensimmäisenä adventtina koristelen kotia hieman jouluisemmaksi ja vähitellen sisustelen joulua lisää.
Tänä vuonna mennään  "less is more"-tyylillä ja joulukuusi viimeistelköön sen.




 
 
 
Jouluvalmistelut (ne vähäiset) ovat vielä alkutekijöissään ja osa lahjoista on vielä kaupassa.
En kuitenkaan ajatellut ottaa tästä sen enempää painetta, sillä olen ottanut asenteen, että kaikki järjestyy.
Olen nyt muutaman päivän keräillyt jonkinlaista flunssanpoikasta, joten toivotaan, ettei mikään pöpö enää iskisi tähän ajankohtaan.
Se olisi jo vähän liikaa. On varmasti huono asia toivoa, että jos pitää sairastua, niin mieluummin sitten lomalla...
 
 
 
 
 


Taidan liittyä niiden lukuisten ihmisten joukkoon, jotka manailevat ainaista (joulu)kiirettä.
Työssäni joulun alusaika on perinteisesti melkeinpä vuoden kiireisintä aikaa ja lisämaustetta (ja suorituspainetta) luo tietenkin itse joulu.
Joulua rakastavana ihmisenä haluaisin ehtiä nauttimaan siitä enemmänkin, mutta nämä arjen tosiasiat haittaavat sen toteutumista.
Asian kanssa on nyt vain elettävä.




On ilmeisen selvää, että odotan joulua ja joululomaa enemmän kuin pitkiin aikoihin. Koska kulunut vuosi on ollut opiskeluiden takia melkoinen rypistys, aion viettää tulevan loman  rauhallisesti. Se ei välttämättä tarkoita laiskottelua, vaan sitä, että minulla on aikaa tehdä sellaisia asioita, joista nautin. Lapsen jääkiekkoharrastuksessa tulee myös pieni tauko, joten taidamme sukeltaa koko perhe "lomamoodiin". Edessä olisi vielä viisi työpäivää ja sen jälkeen kahden viikon ruhtinaallinen joululoma...



Sitä odotellessa tsemppiä meille joulukiireisille!
 
 
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Oi miten kauniit kuvat♥ Tsemppiä loppurutistuksiin, vaan onpa kiva kun on tuollainen loma edessä! Leppoisaa kolmatta adventtia ja ihanaa joulun odottelua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista! Yritän löytää joulumielen pienistä hetkistä...ja säätiedotus lupasi huomiseksi lunta, joten toivo valkoisesta joulusta elää...!!!

      Poista
  2. Minulle iski loppuviikosta totaalinen lomafiilis, vaikka pitäisi tuo ensi viikko vielä töitä tehdä :) Tahti on hidastunut, olen saanut jaettua lahjat ja nyt keskityn vain omaan perheeseen ja teen just niitä juttuja, joista tykkään.
    Rentoa joulunodotusta sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinulla on kadehdittavan hyvässä mallissa...minä en ilmeisesti koskaan ota opikseni, että jouluvalmistelut voisi aloittaa jo hyvissä ajoin. Mutta en vaivu epätoivoon, vaan priorisoin hieman asioita :D
      Nautinnollisia hetkiä sinulle! <3

      Poista
  3. Tunnelmallista jouluviikkoa ja joulu tulee meille kaikille vaikka ei niin kovasti sitä erityisemmin tehtäisikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alkava viikko on vielä hieman ohjelmoitu, mutta pahimmat kiireet alkavat olla takanapäin. On totta, että joulu tulee, vaikka ei sitä kauheasti ehtisi valmistelemaan. Olen luottavaisin mielin, että ne tärkeimmät on tehtynä jouluun mennessä. Mukavaa joulun odottelua teille kaikille!<3

      Poista
  4. Upea valokranssi. Niin täälläkin on ollut aika haipakkaa, vissiin joulu tulossa meille molemmille :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän tässä tehdä asiat kerrallaan, mutta en ole ihan varma riittääkö päivät...jouluna sen sitten näkee. Flunssa sekoittaa sopivasti vielä pakkaa, joten Panadolin voimalla mennään...mukavaa joulun odotusta, kaikesta huolimatta! <3 :)

      Poista