sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Sisustusneuvontaa ja psykologiaa


Tammikuussa olen päässyt tekemään muutaman sisustusneuvonnan. Toimeksiannot ovat olleet sisällöltään hieman erilaisia, mutta näissä on tarvittu sekä sisustussuunnittelijan että psykologin ominaisuuksia. Ihmeisellä elämäntilanteissa tapahtuu erilaisia muutoksia. On aikuistumista ja itsenäistymistä, opiskelua, työelämää, perheenperustamista, ehkä avioero, uusi työpaikka tai muuten muuttuva elämäntilanne. Asumisen muodot vaihtelevat enemmän tai vähemmän vuosien aikana ja joskus voi olla tarvetta pyytää sisustussuunnittelija apuun.








Minulle tarjoutui tilaisuus päästä mukaan tilanteeseen, jossa henkilö on muuttamassa isommasta omistamastaan asunnosta pienempään ja vuokralle. Tähän asumismuutokseen liittyy asiakkaan toiveen täyttymys päästä asumaan idylliseen Vanhaan Raumaan. Pelkästään jo tämän kohteen löytyminen oli jo sattumaa, mutta ei siitä sen enempää, todettakoon vain, että joskus on vain otettava tilaisuudesta vaari ja hypättävä mukaan. Asunto myytiin nopeasti ja asiakas tarvitsi neuvontaa tilanteeseen, jossa huonekaluja on suhteessa enemmän kuin uudessa asunnossa neliöitä.  




 
 
 

Sovimme kotikäynnin sekä nykyisessä (jo myydyssä kodissa) ja tulevassa kodissa. Kotikäynnillä haastattelin asiakasta aika tarkkaa; mikä on hänen elämäntilanne, mitä hän haluaa uudelta kodilta (tyyli, budjetti, toiminnot), mitä säilytettään ja mitä on valmis laittamaan pois jne. Loppujen lopuksi kyseessä on suuri prosessi, sillä tällaisessa tilanteessa asiakas aloitti oikeastaan kokonaan uuden elämäntilanateen. Prosessin, jossa vanha koti häviää, vieden monet lukuisat muistot eletystä elämästä. Tässä kohtaa tunne, että sisustussuunnittelijan tarvitsen myös psykologin taitoja, sillä samalla asiakas tekee myös jonkinlaista surutyötä.





 
 


Muuttaessaan ihminen siirtyy jollain tasolla aina uuteen elämäntilanteeseen. Se on luopumista, vaikka muutettaisiin opiskelijakämpästä toiseen, sillä niissä "vanhojen seinien sisällä" on aina eletty elämää. Se on ollut koti ihmiselle niin hyvässä kuin pahassa. Siellä on koettu erilaisia tunteiden kirjoa; iloa ja surua, onnistumisia ja epäonnistumisia. Uuteen asuntoon liittyy usein unelmia ja toiveita ehkä jopa helpotusta. Joskus muutto on vain väliaikainen ratkaisu, mutta silti se tilanne liittyy vahvasti ihmisen elämään.
 
 
 
 




Kun elämässä tehdään isoja muutoksia (ja muuttoja), tulee siihen mahdollisuuksien mukaan käyttää myös aikaa. Kun nyt asiakkaani muuttaa, jättää hän taakseen kodin, jossa hän on elänyt lastensa kanssa,  nähnyt heidän kasvavan ja varttuvan aikuisiksi. Aikuiset lapset asuvat  jo omissa kodeissaan, mutta silti heidän eletty elämä näkyy tässä vanhassa kodissa. Tavaroista ja muistoista luopuminen herättää taatusti monenlaisia tunteita. Elettyä elämää käy läpi jälleen kerran. Prosessi, joka voi olla joskus jopa ahdistava, mutta myös voimaannuttava kokemus. Varastoja siivotessa ihminen konkreettisesti heittää osan elämästään "roskikseen ja kirpputoreille", mutta onneksi ne muistot säilyvät.
 
 
 
 
 
 
 
Koska asiakkaan uudessa kodissa neliöitä ei ole käytettävissä ruhtinaallisesti, annoin hänelle tehtäväksi miettiä, mitkä esineet ja huonekalut hän haluaa ehdottomasti mukaansa. Hänellä on muutamia hienoja perintöhuonekaluja, jotka hän halusi ehdottomasti mukaan. Asunnosta ei ollut pohjakuvaa, joten kotikäynnillä mittasin myös huoneet. Tein niistä suuntaa-antavat pohjakuvat, joihin sijoitin huonekalut. Huonekalut ovat melko suuria, joten niiden sijoittelussa oli kieltämättä hieman haastetta. Sain kuitenkin tehtyä kolme erilaista kalustesuunnitelmaa, joita asiakas voi käyttää jatkossakin.
 
 
 
 





Minulla on  asiakkaan kanssa vielä tapaaminen ennen muuttopäivää, jossa käymme läpi suunnitelmat. Varsinaisena muuttopäivänä huonekalut on helpompi kantaa suoraan omille paikoilleen. Hetken asumisen ja elämisen jälkeen kodin toiminnot vielä muokkautuvat ja huonekalut löytävät sen oikean paikkansa. Koen,että tässä prosessissa olen auttanut asiakasta selkiyttämään ajatuksia tavarapaljouden keskellä. Tämän lisäksi olen ollut jonkinlaisena "henkisenä kainalosauvana", jossa olen kuunnellut asiakasta, myötäelänyt, tukenut ja vahvistanut päätöksentekoa. 
 
 
 
Sisutussuunnittelu tai- neuvonta on useimmiten paljon muutakin kuin vain suunnitelmien tekemistä.
Se on kuuntelemista, vuorovaikutusta ja läsnäoloa.
Ihmisenä ihmiselle.
 
 
 
<3
 
 

6 kommenttia:

  1. Sisustussuunnittelu on hyvin pitkälle juuri tuota mitä kuvailit. Monesti pitää myös b-to-b sisustuksissa olla sellainen "Leelian lepotuoli", jossa asiakas saa avautua ja kertoa fiiliksistään. Hyvä sisustusammattilainen osaa kuunnella herkällä korvalla ja antaa asiakkaan puhua ohjaten tätä kuitenkin kysymyksillä. Eteen voi tulla hyvinkin hankalia tilanteita mutta kyllä niistä selvitään ajan kanssa.

    Tsemppiä sinulle projektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun menee vieraaseen kotiin, astuu samalla myös toisen reviirille, joten täytyy olla todellakin "tuntosarvet päässä" ja "silkkihansikkaat kädessä". Ammattilaisuutta on se, että osaa viedä keskustelua sellaiseen suuntaa, että asiakas todellakin saa jotain uutta... ja ehkä yllättävääkin. Omaan kotiinsa sokeutuu niin helposti. Minulle nämä muutamat projektit ovat olleet erittäin mielenkiintoisia ja todellakin opettavaisia. Kiitos tsempeistä!

      Poista
  2. Työ on monesti yllättävää ja haastavaa sisustusalallakin.
    Ihana tuo vanha talo!
    Mukavaa sunnuntaita sinne valkeaan lumimaahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun menee asiakkaan luokse, ei oikeastaan koska tiedä mitä tuleman pitää. Sähköpostilla viestittely on kuitenkin asiallista ja pintapuolista, kun taas asiakastapaamisella pääsee heti tuntumaan, ollaanko samalla "aaltopituudella"...vai onko odotettavissa haasteita. Erilaiset ihmiset ja heidän kotinsa tekevät tästä työstä todella mielenkiintoisen.
      Täällä todellakin nautitaan ihanista talvipäivistä. Puuterilumi ja pakkaskelit ovat tähän vuodenaikaan sitä parasta! Mukavaa alkavaa viikkoa sinne Espanjan auringon alle! <3

      Poista
  3. Mukavia projekteja sulla käynnissä. Ja, sisustussuunnittelijalta vaaditaan todellakin herkkiä korvia!
    Mukavaa alkavaa pakkasviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ..ja myös mielenkiintoisia. Sisustussuunnittelussa tarvitaan todellakin myös hyviä vuorovaikutustaitoja ja herkkiä korvia. Onneksi erityisopettajan työssä olen päässyt jo "vähän" testaamaan omia taitoja...;)
      Oikein ihania talvisia päiviä sinullekin!<3

      Poista