lauantai 19. syyskuuta 2020

Asennekysymys

Kulunut työviikko oli melkoista hädelliä ja arjesta selviytymistä. Tiimimme työntekijät ovat olleet poissa enenmmän tai vähemmän flunssan takia. Jokainen heistä on odottanut (negatiivisia) koronatestin tuloksia oikeaoppisesti kotona. Meillä koulussa arjen täytyy kuitenkin pyöriä tavalla taikka toisella ja siksi suunnitelmat menivät tällä viikolla useampaankin kerran uusiksi.





Kun viime sunnuntaina sain jo pari ilmoitusta poissaoloista, lamaannuin hetkeksi, mutta vain hetkeksi. Päätin heti, että en aio menettää yöuniani, sillä asioiden on tapana ratketa, tavalla taikka toisella. Töihin menin aikaisemmin järjestelemään tulevaa päivää ja samoissa merkeissä menikin koko viikko. Sain apuja muiden luokkien henkilökunnasta sillä seurauksella, että viikon aikana olen saanut peredyttää aika monta ihmistä luokkamme toimintaan ja oppilaisiin hyvin pikaisella ohjeistuksella. Onneksi luokassamme on tällä hetkellä erittäin hyvä opiskelija, joka on ollut korvaamaton apu minulle. Kouluarki on kaikesta huolimatta sujunut jopa hyvin, vaikka ei ihan suunnitelmien mukaan ole mentykään. 





Eniten kulunut viikko opetti minulle, että tällaisten "vastoinkäymisten" kohtaaminen ja niistä selviytyminen on aika pitkälti myös asennekysysmys. Olisin voinut lamaannuksissani ruveta kauhistelemaan ja surkuttelemaan tilannetta, mutta sen sijaan päätin, että tästä viikosta selviämme. Isoin asia minulle oli ehkä se, että arkeen piti tehdä myönnytyksiä ja kompromisseja eikä ihan kaikkiin tavoitteisiin päästy, mutta mitä siitä. Tämähän on vain (korona)elämää ja sen mukaan eletään. Tilanteelle emme mitään voi. Ehkä jo viime kevään "työrumba" on opettanut minut suhteuttamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja olen oppinut elämään enemmän päivä kerrallaan. Tällä kokemuksella tiedän jo, että en jää yksin ja työyhteisössämme autetaan muita. Oli ihana huomata, miten työkaverit kyselivät pitkin viikkoa, miten luokassamme sujuu.  Välittäminen ja auttamisen halu lämmitti kiireisen arjen keskellä ehkä kaikkein eniten.




Kieltämättä olin viikon aikana työpäivien jälkeen todella väsynyt, mutta yllätyksekseni sain itseni muutaman kerran kävelylenkille sohvalla löhöämisen sijaan..Nämä postauksen kuvat ovat yhdeltä reissulta. Väsyneenä en ihan joka päivä ansainnut paras äiti/vaimo-palkintoa, mutta eipä ollut suurempia yhteentörmäyksiäkään. Jokaiseen työpäivään piti latautua 110% ja vaikka viikko oli hieman "survival-tyyppinen", sain nukuttua yöni hyvin enkä kokenut että stressitasoni olisi kohonnut mitenkään merkittävästi. Niinpä perjantaina minulla oli jo ihan "voittajafiilis".


Vallitseva pandemiatilanne vaikuttaa arkeemme vielä pitkään ja siksi en jaksa surkutella tilannetta. Voi olla, että mennyt viikkoa on vain "alkusoittoa" (ja hyvää harjoitusta) tulevaan - josta emme vielä mitään tiedä. Tämän kanssa pitää vain elää...







5 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut stressaava ja vaikea viikko mutta olet selvinnyt siitä. Onnittelut! Koronapandemia ja "uusi normaali" mutkistavat monella tavalla meidän jokaisen arkea. Nyt kun tätä ollaan eletty jo yli puoli vuotta on toki itsellekin jo kehittynyt tietyt rutiinit tarkistaa onko vaikka maskeja ja hanskoja riittävä määrä mukana kun painaa kotioven kiinni. Toisaalta juuri nämä äkilliset sairastapaukset sotkevat töitä ja hankaloittavat normaalia työrytmiä. Vaikka itse olen työskennellyt etänä jos maaliskuun puolivälistä on töistä silti koko ajan huoli, että pysyvätkö kaikki terveinä ja saadaanko työt tehty. Kesällä oli kesäapulaisella koronaepäily, joka onneksi oli negatiivinen mutta kuormitti muita kun samalla oli myös loma-aika. Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi ettei nyt voi jäädä voivottelemaan vaan on luovittava eteenpäin. Kyllä me tästä selvitään - yhdessä! Tsemppiä Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä arjen "uusi normaali" on niin totta. Kevään koronajakso oli miellä koulussa uutta. Vuorottelin sekä etä- että lähiopettajana. Toukokuussa palasimme kahdeksi ja puoleksi viikoksi töihin tiukoilla koronaohjeistuksilla. Se oli jo hyvää harjoitusta tähän syksyyn, sillä niistä on tullut nyt rutiineja. Lisäkuormitusta on nyt aiheuttanut sairastumiset. Niitä tulee joka syksy, mutta koronatilanteen takia nyt täytyy jäädä pois pienestäkin oireilusta. Töissä poissaoloja on nyt paljon, joten "säätämistä" on vähän joka luokassa. Kuten jo kirjoitinkin koen, että olen kuitenkin saanut riittävästi apua enkä ole vetänyt itseäni "ihan piippuun". Tällä mennään... :)

      Poista
  2. Meillä töissä vähän sama tilanne. Koko ajan jostain ryhmästä on aikuisia pois, omastakin. On ollut ainakin realistinen aloitus uudessa paikassa, eikä ole ollut aikaa jäädä pyörittelemään peukaloita, vaan hommiin on pitänyt heti ryhtyä.
    Tsemppiä sinnekin ja leppoisaa sunnuntaita sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei voi jäädä "tuleen makaamaan ja toiminta mukautetaan sen mukaisesti. Tsemppiä sinullekin!♡

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista