tiistai 22. helmikuuta 2022

Mikä ihmeen visualisti?

Olen tässä jo puolisen vuotta opiskellut visualistiksi ja muutama päivä sitten mieheni havahtui kysymään minulta pienen tarkentavan kysymyksen, että mikä se visualisti oikein on? Ymmärsin, että vaikka olin käyttänyt nimikettä luontevasti puheissani jo pitemmän aikaa, se ei ollut oikein auennut hänelle. Eikä ilmeisesti monelle muullekaan, sillä aika usein kun kerron valmistuvani visualistiksi, saan siihen liittyviä jatkokysymyksiä. Tästäpä sain hyvän aiheen kirjoittaa tänne blogiini ja kertoa tarkemmin, mikä visualisti oikein on.



Visualisti on ammattinimike henkilölle, joka suunnittelee ja toteuttaa visuaalista markkinointia. Visualisti on hyvin kapea-alaisesti määriteltynä entiseltä nimeltään somistaja, mutta kaupan ja markkinoinnin kehittyessä työn kuva on laajentunut ja nykyinen ammattinimike on muuttunut alaa paremmin kuvaavaksi. Visualisti on moniosaaja, jonka tärkein tehtävä on myynnin edistäminen ja lisääminen visuaalisin keinoin. Hän vastaa yrityksen visuaalisesta ilmeestä ja luo mielikuvia asiakkaille tuotteista ja palveluista. 





Visualisti voi työskennellä kaupassa tai kivijalkaliikkeessä suunnittelemassa näyteikkunoita ja esillepanoja tai hän saattaa kuulua isompaan suunnittelutiimiin, jonka tehtävänä on esim. uudistaa tai suunnitella kokonaan uusi myymälä. Visualistin työkenttänä voi olla esim. messuosastojen, kaupallisten tapahtumien ja kampanjoiden suunnittelu tai visualisti voi suunnitella yritysten liiketiloja tai olla mukana tuotekuvauksissa. Visualisti voi olla suunnittelemassa yrityksen brändiä tai tuottamassa sisältöä digitaaliseen markkinointiin (esim. sosiaaliseen mediaan, verkkokauppaan, blogiin  tai suunnitella mainoksia) eli työn kuva voi olla hyvinkin monipuolinen ja laaja. 




Markkinointiviestinnän ammattitutkinnon eli visuaalisen markkinoinnin koulutuksen suorittanut voi käyttää visualistin tai visuaalisen myynninedistäjän ammattinimikettä. Alalle voi kouluttautua mm. koulutusta tarjoavissa toisen asteen oppilaitoksissa. Tutkinnon voi suorittaa joko taideteollisuusalan perustutkintona tai liiketoiminnan ammattitutkintona, jolloin koulutuksen sisältö määräytyy sen mukaisesti. Minä olen koonnut oman koulutuspakettini molemmilta tutkinnonosilta ja opintopisteitä tulee kertymään vuoden aikana huomattavasti enemmän, mitä ns. "peruskoulutukseen" kuuluu. Alalle voi kouluttautua myös yksityisellä puolella ja se on maksullista. Näissä koulutukset on rakennettu niin, että voit opiskella periaatteessa työn ohessa ja jossain koulutuksissa tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena.





Minulle visualistiopinnot ovat avanneet aivan uuden maailman. Markkinointiin ja liiketoimintaan liittyvät opinnot ovat antaneet minulle paljon tietoa, josta on ollut hyötyä yritystoiminnassani. Visualistin koulutus yhdistää visualisuutta, kaupallista ajattelua ja luovuutta.  Koen, että visualistin tutkinto tuo minulle arvokasta lisähyötyä palvelupakettiini sisustussuunnittelun rinnalle ja erityisesti asuntojen stailaamiseen. 





Visualistiksi valmistuminen häämöttää kesäkuussa. Sitä ennen minun pitää suorittaa vielä kaksi tutkinnon osaa, jossa joudun laittamaan itseni likoon oikein kunnolla. Opintoihin liittyvät tehtävät ovat olleet hyvin vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Opintojen edetessä huomaan, että elämää on alkanut tutkiskella myös visuaalisuuden ja markkinoinnin näkökulmasta. En ole katunut opiskelupäätöstäni, vaan olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Täällä kokemuksella voin suositella alan (aikuis)opiskelua lämpimästi.












4 kommenttia:

  1. Joko sinä olet kohta nämäkin opinnot taputellut? Hatunnosto sinulle, että haluat ja jaksat opiskella uutta. Selvästi olet kyllä oikeita juttuja opiskellut.
    Ihanaa viikkoa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä vielä tekemistä on ja kevään kuluessa täydennä opintojani vielä muutamalla lisäopinnolla. Minustakin tuntuu, että olen opiskellut oikeita juttuja, niin, että minulla on ollut niistä hyötyä. Intoa ja motivaatiota kyllä löytyy!!! Kaikkea hyvää sinulle tähän viikkoon, Outi!♡

      Poista
  2. Hyvä Satu! Opiskelu kannattaa aina ja varsinkin sisustuspuolen opinnot - ai, miten niin "oma lehmä ojassa".
    Mukavaa helmikuun loppu ja hei, kohta on maaliskuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyiset opinnot täydentävät ja hyödyntävät aikaisempia opintojani sujuvasti...ja niin kuin sanoit, opiskelu kannattaa aina...vaikka vähän myöhemmälläkin iällä. Täällä nautiskellaa lomaviikosta ainakin osittain ja otetaan talvesta vielä ilo irti...hetken aikaa. Helmikuun loppuja sinnekin!😊

      Poista