Uuden edessä...

Elämä osaa yllättää juuri silloin kun sitä kaikkein vähiten odottaa ja onneksi tällä kertaa positiivisesti. Parin viikon aikana olen kokenut melkoisen tunnemyllerryksen ja nyt on aika kertoa siitä myös täällä blogissani. Tiedossa on hieman pitempi postaus, mutta (ehkä) sitäkin kiinnostavampi.

Blogiani seuraavat saattavat tietää, että olen miettinyt palaanko syksyllä töihin erityisluokanopettajaksi vai jäänkö vielä opintovapaalle suorittamaan Some -ja palvelumuotoiluopintoni valmiiksi. Olin alustavasti laittanut viestiä jo koulumme rehtorille, jotta siellä tiedettäisiin suunnitelmistani ja hetken olin jo siinä luulossa, että jatkan tyytyväisenä syylukukauden vielä opintovapaalla opintojeni parissa. 

Koska aikuisopintotukeni ei enää riittäisi syksyyn, olin ajatellut, että voisin yrittää tehdä samalla lyhyitä sijaisuuksia silloin tällöin eri oppilaitoksissa hyödyntäen nykyisiä opintojani. Olin maaliskuussa yhteydessä useampiin oppilaitoksiin ja Porin Winnova pyysi minut haastatteluun. Silloisessa haastattelussa he kertoivat myös tulevista opettajan paikoista, mutta epäpätevänä ilmoitin, että en ole oikeastaan kiinnostunut niistä, enemmänkin tuntiopettajan tehtävistä tai sijaisuuksista. Hyvin vähän tiesin vielä silloin...

Aikaa kului ja näin huhtikuussa Winnovan ilmoituksen tulevista opettajan paikoista. Kävin jälleen tutustumassa tarjontaan ja toteamassa, että periaatteessa työ kiinnostaisi, mutta paikkaan vaadittava pätevyys mietitytti, joten siirsin asian mielessäni syrjään. Meni taas muutama päivä, kunnes yksi tuttu siellä työskentelevistä opettajista laittoi minulle henkilökohtaisen viestin ja yllytti hakemaan paikkaa. Edelleen epäpätevyyteni laittoi "sisäisiä kapuloita rattaisiin", mutta ajatus hakemisesta alkoi kiinnostaa. Jos sittenkin... 

Mietin asiaa ja lopulta tulin siihen tulokseen, että eihän minulla olisi mitään menetettävää. Voin hakea paikkaa epäpätevänä ja pätevän hakijan puuttuessa minulla voisi olla jopa pieniä mahdollisuuksia. Jonkun muun kuin minun tehtävänä on päättää, olenko sopiva/soveltuva tehtävään vai en. Työhakemuksen kirjoittamiseen en käyttänyt kovinkaan paljon aikaa, koska minusta tuntui, että se piti saada pian pois omista käsistä, etten tulisi enää katumapäälle. Niinpä hakemus lähti ja toukokuun alussa sain pyynnön tulla haastatteluun. Olin jo tästä mahdollisuudesta aivan hämilläni. Haastattelutilanteessa en osannut oikein edes jännittää, vaikka edellisestä työpaikkahaastattelusta oli kulunut jo yli 20 vuotta. Suoriuduin siitä omasta mielestäni kohtuullisesti ja sen jälkeen en miettinyt asiaa kovinkaan paljon.

Viikon sisällä haastattelusta sain yllättävän puhelun, jossa kuulin, että minut oli valittu tehtävään, jos vain otan sen vastaan. Siinä hetkessä olin aivan "puulla päähän lyöty", hyvin hämilläni ja jokseenkin sekavassa tunnetilassa. En ollut osannut odottaa valintaani ja onneksi sain aikaa miettiä päätöksen tekemistä  seuraavaan päivään, sillä pitihän minun keskustella asiasta myös mieheni kanssa. Hyvin pian tuli selväksi, että otan paikan vastaan. Mieheni mielipide ja suhtautuminen asiaan sai minut vakuuttumaan, että minun pitää ottaa tehtävä vastaan. Hän sai minut ymmärtämään, että tämän ikäiselle tulee enää harvoin tällaisia tilaisuuksia ja onhan kyseessä on "vain" vuoden sitoutuminen. Hän näki, että tässä olisi jopa ainutkertainen mahdollisuus, jossa voisin hyödyntää kaikkea osaamistani mukaan lukien viimeisen vuoden aikana opiskelemiani asioita. Tämän jälkeen päätöksen tekeminen oli jopa helppoa.

Viimeisen muutaman viikon sisällä olen kokenut melkoista mielenmyllerrystä. Ilmoitin muuttuneesta tilanteestani esihenkilöilleni niin pian kuin mahdollista ja tällä hetkellä en tiedä, saanko vielä opintovapaata vai irtisanoudunko virastani. Tunnelmat ovat olleet samanaikaisesti innostuneet ja pelonsekaiset, kun en tiedä, mihin olen ryhtymässä. Sen kuitenkin tiedän, että tiedossa on takuulla paljon uutta opittavaa ja vuosi ei tule olemaan helppo. Koen tämän ehdottomasti mahdollisuutena, johon minun tulee tarttua.

Tässä prosessissa muistin, että olen ollut vastaavissa tilanteissa aikaisemminkin. Joskus aikoinaan tulin Porista Raumalla päiväkodin erityisryhmään töihin. Irtisanouduin silloin virastani, vaikka minulle ei ollut edes vakituista työpaikkaa tiedossa. Toisen kerran olen hypännyt pois mukavuusalueeltani, kun siirryin erityislastentarhanopettajan tehtävästä koulun puolelle tuntiopettajaksi autististen nuorten luokkaan, Se oli ehkä työhistoriani vaativin vuosi, mutta samalla myös opettavaisin. Sen jälkeen siirryin erityisluokanopettajaksi nykyiseen tehtävääni, jota olen saanut tehdä jo yli 20 vuotta ja nyt - olen jälleen uuden edessä. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta sen tiedä, että päätös on ollut oikea.

"Jos pelaat elämäsi aina varman päälle, päätät samalla, ettet halua enää kasvaa"
- Shirley Hufstedler

Näin se taitaa olla.