tiistai 8. joulukuuta 2015

Ja lisää joulufiilistä...



Ja niin kuin lupasin, tässä tulisi vielä lisää tunnelmallisia kuvia viime viikkoiselta vierailultani Viherkäiseltä. Tässä postauksessa keksityn enemmän esittelemään kauniita tavaroita ja esillepanoa...







Vanha astiakaappiin oli laitettu esille kauniita astioita




 
 
Puna-valkoista...
 



 
 
Taattua GreenGate-tyyliä.
 
 
 

 
 
 
Ihanat tähdet ja pilkut.
Tuo termospullo on aivan ihana!
 
 
 

 
 
 
Vanhaa liettäkin voi käyttää näin kekseliäästi.
 
 
 
 
 
 
Tähän pöydälle oli keskitetty vihreitä ja harmaita asioita.
Jouluinen tunnelman voi saada aikaiseksi ilman punaista väriäkin.
Nuo kuuset oli tehty jostain sulista. ja ne olivat todella kauniita.
 
 
 
Olen ottanut kyseisestä paikasta niin paljon kuvia, että taidan tehdä vielä yhden postauksen. Yrittäkää jaksaa... ;)
 
 
 
 
Eilen sain pojan huoneen remontin aloitettua ja tänään jatketaan. Seinän paklaukset täytyy vielä hioa ja sen jälkeen pääsen tapetointihommiin. Leikkasin eilen jo osan tapettivuoista (Taipuuko vuota-sana noin?!) valmiiksi eli tapettihommiin pääsisi jo melko pian. Aamupäivä menee kuitenkin hoitaessa muita asioita, joten varsinainen koitos on tiedossa myöhemmin iltapäivällä. Mielenkiintoinen päivä siis tulossa...!
 
 
 
 
 
 
 

maanantai 7. joulukuuta 2015

Juhlavasti


Minun oli ihan pakko laittaa vielä kuvia meidän eilisestä itsenäisyyspäivän juhlaruokailusta. Oli sen verran maittavat ruoat...





 
Kattaus toteutettiin yksinkertaisilla jutuilla, mutta silti vähän juhlavammin kuin normaalina arkena.
Pöytäliinan asemaa toimitti vaalean sininen kuituliina, astiasto on Pentikin Halla-sarjaa ja pöytään vielä koristeelliset kynttilänjalat...
 
 
 




Itse "päämenu" oli isännän kädenjälkeä: heinäsorsaa, sienirisottoa, villisian kieltä. NAM!
Tällaista ei taidakaan ihan joka ravintolan ruokalistalla ollakaan...meillä oli.
 





Ruokailun aluksi kilistelimme maljoja/ juomalaseja ja toivotimme toisillemme hyvää itsenäisyyspäivää.
Tämän jälkeen nautimme todella hyvän ja herkullisen juhla-aterianaterian.

 
 
 
 
 
 
Jälkiruokana oli "pappilan hätävaran-tyyppinen" jälkiruoka, sillä tämä toteutettiin kaapista löytyvistä aineksista.
Makean marjaisan tuorejuustojälkiruoasta vastasi meikäläinen.
Vähän nämä omatekoiset jutut arveluttavat, mutta jälleen epäilykset osoittautuivat turhiksi.
Jälkiruoka oli erinomaisen hyvää ja taidanpa tehdä siitä vielä oman postauksenkin.
Sen verran hyvää (ja helppotekoinen) se oli...
 
 
 
 
Juhlat on juhlittu ja juhlaruoasta ei taida olla jäljellä kuin vähän risottoa. Tänään aloittelen pojan huoneen pintaremonttia. Tarkoituksena on tapetoida vain yksi seinä ns. tehosteseinäksi ja vaihtaa hieman kalusteiden paikkaa. Remonteilla on tapana hieman rönsyillä, mutta minä toivon, että tämä pysyisi tällä kertaa raameissaan. Kuvia huoneesta tulette näkemään varmasti myös täällä.
 
 
Ei muuta kuin hihat heilumaan ja irrottamaan tapetteja!
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivänä


Aamu on valjennut harmaana ja hyvin tuulisena. Taitaa tuolta taivaalta tulla vielä vettäkin. Keleistä huolimatta tänään juhlistetaan Suomea. Entisenä partiolaisena tunnen, erityisesti näin itsenäisyyspäivänä, isänmaallisia tunteita ja olen ylpeä Suomesta ja suomalaisuudesta.


 



Meillä leivotaan perinteisesti joulun ensimmäiset piparit yleensä itsenäisyyspäivänä.
Päivän ohjelmaan kuuluu katsoa ainakin Tuntematon Sotilas (Yle Teemalta) ja Linnan juhlat.
Tänään syömme myös hieman parempaa ruokaa, sillä päivän ruokalistalla olisi heinäsorsaa...
 







Nämä postauksen kuvat ovat lauantaiselta Turun reissultani.
Meillä oli oikein mielenkiintoinen ja opettavainen päivä, kun saimme seurata opiskelijakolleegoiden esittämiä tyylikollaaseja.
Onnistuin omassa PowerPoint- esityksessä hyvin ja sain erittäin hyvää palautetta.
Ensimmäinen isompi tehtävä on nyt suoritettu ja seuraavaksi ryhdytään tekemään vähän haastavampaa tehtävää.
Palautuspäivä tammikuun lopulla...kääk!





Mutta nyt hengähdetään tämä päivä ja juhlistetaan Suomen itsenäisyyttä. Huomenna on taas arki ja täällä olisi tarkoitus aloittaa pojan huoneen tapetointityöt...




Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!



 

perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulufiilistä hakemassa


Tällä viikolla käväisin perinteiseen tapaani paikallisessa Viherkäine- taimimyymlässä fiilistelemässä vähän joulun tunnelmaa. Kuvia tuli otettua melkoisesti ja ajttelinkin laittaa näitä kuvia nyt (ainakin) kahdessa osassa tänne blogini puolelle...



 
 
Jouluista väriloistoa ja kauniita kukka-asetelmia.
 
 
 
 
 
 
 Olipa tänne tuotu jopa vanha puuvene talvehtimaan, joka sekin oli koristeltu (asiaan kuuluvasti) hauskasti jouluvaloin.
Tuo vene ei muuten ollut myytävänä.




 
 
Oli isompaa ja pienempää jouluasetelmaa.
Minä ostin itselleni elämäni ensimmäisen jouluruusun...
 
 
 

 
 
Kaikenlaista joulutavaraa oli vähän joka puolelle laitettu esille.
Minne katseensa vain käänsi, löysi aina jotain uutta ja ihanaa joulusomistetta...
 
 
 

 
 
Tällainen tonttujoukko oli aseteltu höyläpenkin päälle.
 
 
 

 
 
Lähellä kassaa oli laitettu esille erilaisia jouluherkkuja, vaikka jouluviemiseksi.
Pöydällä oli mm. puolukkaglögi-pulloja, joulukahvia ja teetä, joulusinappia...
sellaista mitä voi ostaa ihmiselle, kenellä on jo vähän kaikkea...
 
 
 




Kaunis kynttilänpidikeidea ja siltä pohjalta toteutettu adventtikynttelikkö.







Kyseisessä paikassa oli niin paljon katsottavaa (ja mahdollista ostettavaa),
että minun on mentävä lähiaikoina uudestaan käymään täällä "tavarataivaassa"...
 

Minusta on mukavaa, että ns. perinteisessä taimimyymälässä myydään muutakin kuin vain perinteistä multapusseja ja kukan taimia. Täältä liikkeestä saa paljon kaikkea kaunista puutarhaan, parvekkeelle ja sisälle kotiinkin (tai siis kyllä maksamaan tietenkin joutuu...!).Täällä myös asioiden esillepanoon on todella satsattu, joka miellyttää ainakin tällaisen esteetikon silmää.




Mutta lisää (jouluisia) kuvia ja tunnelmia luvassa siis lähiaikoina...



 
Viikonloppu on jälleen tulossa ja huomenna aamulla suuntaan jo aikaisin Turkuun. Esittelen tyylikollaasini ja ehkä ehdin pyörähtämään vähän kaupungillakin. Toivotan täältä näppäimistön takaa oikein mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!
 


 


torstai 3. joulukuuta 2015

Opiskelu velvoittaa...


Sain tällä viikolla  sisustusopintoihini liittyvän tyylikollaasini tehtyä ja nyt se on enää esittelyä vaille. Tein elämäni ensimmäisen PowerPoint-esityksen onnistuneesti ja lopullinen taito mitataan lauantaina, kun pidän esitelmäni. Tuo tekniikkapuoli ei ole ihan vahvimpia puoliani, mutta puhumisesta luulisin kyllä selviäväni...;)


Tyylikollaasin aihe oli englantilainen sisustustyyli ja elävöittääkseni esitystäni, päätin ostaa muutaman englantilaisen sisustuslehden...






 
Lehtihyllyltä silmäilin erilaisia sisustuslehtiä ja päädyin näihin kahteen;  Ideal Home ja Homes & Gardens  -lehtiin. Jouluteemalla tietenkin.
 
 


 
Minua yllätti se, että näiden ulkomaalaisten lehtien hinnat olivat samaa luokkaa kotimaisten lehtien kanssa, toinen lehti (tarjouksessa) jopa edullisempi. Minulla on joku vanha muisto, että ulkomaalaiset lehdet maksavat tosi paljon. Tulipahan tämäkin asia oikaistua...
 
 
 




 
Nämä lähtivät mukaani kohtuulliseen  hintaan (pakkohan nämä oli ostaa...!) ja nyt näitä on tullut selailtua useampana iltana.
Samalla on tullut elvytettyä tuota englannin kieltä ja luetun ymmärtämistä.


How nice!





 
 
 
 
 

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Tonttujoukkoa


Pääsin viime viikon perjantaina pojan koululle kuuntelemaan ja laulamaan joululauluja. Olipa mukava virittäytyä hetkeksi joulutunnelmaan kaiken tämän pimeyden keskellä.



 
 
Koulun liikuntasaliin kokoontui melkoinen joukko tonttuja.
Koululla oli samana päivänä myös omat pikkujoulut ja oppilaat olivat sonnustautuneet asian mukaisesti.
Nähtiinpä siellä jopa yksi joulupukkikin...
 
 
 
 
 
 
Paikalle oli tullut pieni joukko lasten vanhempia ja minäkin olin ottanut äiti-mummin mukaan näihin kekkereihin.
Osa koulun musiikkikerhon (Syvärauman Syke) lapsista säesti ja esiintyi.
Joululauluissa oli melko paljon uutta tuotantoa, eikä vanhoja perinteisiäkään oltu unohdettu.
Lauluhetki kesti sellaisen puolen tunnin verran ja minä olisin viihtynyt tuolla pitempäänkin...
 
 
 
 
 
 
 
Ja bongasin minä oman "tonttulapsenkin" sieltä muiden tonttujen joukosta.
Punainen tonttunuttu ja -lakki päässä.
Reippaasti soivat lasten laulut salissa ja oli kiva laulaa myös mukana.
Varsinainen joulujuhla on vasta viimeisellä kouluviikolla, mutta tässä oli jo hyvää esimakua tulevasta...
 
 
 
"Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle.
Sydämiimme joulun lahjan, seimen luona annetaan..."
 
 
 
 
 

tiistai 1. joulukuuta 2015

Mennyttä marraskuuta muistellen...


Se olisi sitten joulukuun ensimmäinen päivä ja marraskuu on enää muisto vain. Tein pikaisesti tällaisen kuvakollaasin menneestä marraskuusta...




 
Tänä vuonna marraskuu oli erityisen miellyttävä sään puolesta.
Aurinkoisia, valoisia ja lämpimiä päiviä oli epätavallisen paljon.
Sadepäiviä alkoi olla enemmän vasta ihan marraskuun lopulla. 
Saimme tänne myös ensilumen, josta pääsimme nauttimaan peräti neljän päivän ajan...

 
Sisustusopintoni jatkuivat Turussa ja tulipahan yövyttyä hotellissa jopa kahteen eri otteeseen. 
Erilaisia sisutusopintoihin liittyviä tehtäviä tuli tehtyä ja aloitettua eli koneella on tullut istuttua tunti jos toinenkin...

 
Innostuin myös askartelemaan ja tietenkin laittamaan vähän joulua tänne kotiin...

 
Leipomista tuli myös harrastettua. Tuloksena onnistunut isänpäiväkakku ja makoisat joulutortut...
 



Hyvästelen marraskuun hyvillä mielin näiden kuvien myötä.
 
Tervetuloa joulukuu!