tiistai 25. maaliskuuta 2014

Tiistain turinoita


Viikko on lähtenyt käyntiin ihan maltillisesti. Varsinaista työkiirettä ei ole juuri nyt (tyyntä myrskyn edellä ?!!!) ja kotonakin on suhteelisen leppoista. Vaikka tällä viikolla on ohjelmaa melkein jokaiselle päivälle, olotila on melko rauhallinen.






Täällä kevät tekee väkisinkin tuloaan. Isäntä lähti toiveikkaana käymään mökillä ja samalla kartoittaa jäätilannetta. Taitaa olla vain ns. ajan kysymys, milloin mökin rantaan pääsee omalla veneellä (tai paatilla niinkuin täällä pruukataan sanoa...). Enpä nyt ihan heti muista näin aikaisin alkanutta veneilykautta. Yleensä me olemme menneet mökille rospuuttokauden jälkeen, vapun aikoihin...
 
 
 
 




Minulla on tässä muutaman päivänä pyörinyt "talvivaatteet naftaliin"- operaatio. Näinkin pienessä taloudessa tuntuu, että pestävää riittää moneksi pesukerraksi. Varovaisen toiveikas olen, ettei näitä vaatteita tarvitsisi enää tällä kaudella käyttääkään.
 
 


 
 


Viime viikolla mies kävi pikaisella ostoskierroksella Prismassa ja toi sieltä minulle tullessaan tämän kukkasen (krysanteemi?). Olkoon tämä osoituksena siitä, ettei meillä sentään kaikki ole keltaista. Ostamani narssissit saivat jo roskistuomion muutama päivä sitten.
 



Tälläistä suhteellisen tavallista tiistaita täällä!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti