keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Picnic rannalla


Eilen kokoonnuimme pienellä "Hömppis-porukalla" viettämään kahden pojan syntymäpäiviä, hieman "jälkijunassa" kylläkin. Tällä kertaa emme kokoontuneetkaan kenenkään kotiin, vaan lähdimme viettämään helteistä päivää rannalle. Tämä uimaranta oli meille vieraampi uimaranta, koska se sijaitsee toisella puolella kaupunkia. Kiva, uusi tuttavuus meille.



 

Meillä aikuisilla oli pienini picnic-leiri ja tarjolla oli maukasta naposteltavaa (viinirypäleitä, vesimelonia, kurkkua..) ja kakun sijaan minä toin rannalle vohveleita ja aikuisille kahvia. Me aikuiset keskityimme syömiseen ja seurusteluun, kun taas lapsilla näytti olevan parempaa tekemistä...
 
 



Pojat eivät paljoakaan  picnicistä perustaneet. Tärkeintä taisi olla uiminen. Picnic-peitolla käytiin vain hätäisesti kääntymässä ja taas jatkettiin vedessä telmimistä. Hauskaa tuntui olevan.
 
 
 


 
 
Tämä Hömppis-porukka on kokoontunut siitä lähtien, kun meidän lapset ovat olleet puolivuotiaita. Yhteistä taivalta on takana siis jo vuosia. Muutamia on vuosien varrella pudonnut pois porukasta, mutta seitsemästä alkuperäisestä perheestä on vielä neljä aktiivista jäljellä. Tässä porukassa sitten ihmetellään yhdessä  jälkikasvua ja päivitellään elämää...vertaistukea siis parhaimmillaan!
 
 
 
 
Seuraavaksi suunnittelemme syksyksi pientä irtiottoa arjesta ja yhteistä äitien ulkomaanmatkaa...ihan Ruotsiin asti.
 
 
 
 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti