keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Saarenmaa/ Kuressaari


Taisin luvata edellisessä postauksessa liikoja valkokuvien lukumäärästä. Näköjään tähänkin postaukseen niitä kertyi väkisinkin ihan reippaasti. Päivään mahtui niin paljon ikuistettavia asioita, mutta tässä ehkä päivän kohokohdat tiivistetysti.

Nyt taas päiväksi meidän perheen seurassa Saarenmaalle...




 
 
Lähdimme aamulla Virtsun kaupunkiin, josta oli lauttayhteys Muhun saarelle. Lauttamatka sujui n. puolessa tunnissa ja lautalla ehti juomaan vaikka kupillisen kahvia, jos halusi. Lähtösatamissa odottaminen oli inhimillistä, sillä kaksi lauttaa liikkuivat puolen tunnin sykleillä Virtsun ja Muhun välillä.
 
 


 
Ajoimme Muhun saaren läpi ja sieltä Saarenmaan puolelle. Emme pysähtyneet matkan aikana missään, vaan posautimme suoraan Kuressaareen. Siellä jätimme taas auton kadun varteen ja suunnistimme jalkaisin (poika potkulaudalla) kaupungille...





 
Läheltä rantaa löysimme tietenkin pomppulinnan tapaisen ja tässä poika sai kulutettua aikaa... ja iskä 2 euroa.
 




Seuraavaksi bongattiin potkuautot ja tällä menopelillä poika mennä huristeli pitkin rantatietä. Pientä maksua vastaan tietenkin.
 
 




Kuressaaren uimaranta olikin parempi versio kuin Haapsalun ranta. Täällä oli hiekkarantaa reilusti, kolme Beach volley-kenttää, liukumäki vedessä ja iso nurmikko alue, jossa voi ottaa aurinkoa ilman, että vaatteiden mukana vie kilokaupalla hiekkaa kotiinsa... tai sitten voi pelata meidän tapaan vaikka jalkapalloa. Rannlla oli myös suhteellisen uusi kahvila, josta sai ostaa jäätelöä ja juotavaa. Ihan kelpo ranta siis.
 
 
 
 
 
 
Ja olihan täälläkin tälläinen hulppea piispan linna, johon emme kuitenkaan tehneet, pojan toivomuksesta, enää tutustumiskäyntiä. Kiersimme linna-alueen kyllä ympäri, mutta sisälle ei menty. Olisi varmaan ollut ihan näkemisen arvoinen paikka.
 
 
 

 
 
 
Päivä oli lämmin (ellei jopa kuuma) ja aurinko paistoi pilvettömätä taivaalta. Välillä piti huilata varjossa ja tankata.
 
 




Keskustasta löysimme kivan leikkipaikan/puiston, jossa oli mukavasti pojalla tekemistä. Kävimme läheisellä poikkikadulla ravintolassa vielä syömässä, mutta en huomannut ottaa sieltä yhtään kuvaa. Ennen paluumatkaa  pyörähdimme vielä uudestaan tällä leikkikentällä. Saimme jälleen vietettyä mukavan päivän meille uudessa kohteessa. Tällä lyhyellä kokemuksella voin suositella Saarenmaata muillekin matkakohteeksi.
 
 
 
 


Paluumatkalla pysähdyimme vielä Kaalissa katsomassa meteoriitin putoamisesta aiheutunutta kraateria. Olipa melkoisen vaikuttava paikka.
 
 
 

 
 
Tämä oli isoin kuoppa ja lähistöltä löytyi lisää tätä pienempiä kuoppia/kraatereita. Saimme siis jälleen tehdä pientä aikamatkailua. Nyt muutama tuhat vuotta taaksepäin.
 
 
 
 
 
Viron matkamme alkoi olla loppusuoralla. Teimme vielä yhden päivän reissun Tallinnan eläintarhaan, josta teen vielä oman postauksen. Sen jälkeeen palataankin jo omiin nurkkiin.
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti