keskiviikko 10. elokuuta 2016

Back to school...and work


Huomenna on edessä jälleen ne totisemmat paikat. Lapsi aloittaa neljännen luokan ja minä menen takaisin töihin erityisopettajaksi. Vatsassa on kieltämättä pieniä perhosia ja voi olla, että uni ei tule ensi yönä ihan heti...







Olen palaamassa entiseen työpaikkani, mutta moni asia on muuttunut tässä runsaan vuoden poissaoloni jälkeen. Meidän koulumme muutti väliaikaisiin väistötiloihin. Tiedossa on uusien tilojen ja yhteistyömuotojen opettelua, sillä tämä koulutilamme sijaistee erään yläkoulun välittömässä läheisyydessä.
 
 
 





Lisähaastetta tuo myös uudet työkuviot, sillä saan aloittaa 6-vuotiaiden lasten erityisopettajana, esi- ja alkuopetuksessa. Lähdin aikoinani päiväkodin erityisryhmästä koulun puolelle töihin, mutta en ole tämän opettajaurani aikana työskennellyt kertaakaan vielä eskari-ikäisten kanssa. Tätä minä odotan innolla, sillä olen aikoinani kouluttautunut juuri esi-ja alkuopetuksen erityisopettajaksi. Jollain ihmeellisellä tavalla jahkaannuin kuitenkin opettamaan vanhempia lapsia, joten nyt olen tavallaan palaamassa urani "alkulähteille".
 

 
 
 
 
 
 
Ja jotta haasteita ei olisi riittävästi, päätimme opettaja-kollegan kanssa kokeilla vielä ns. pariopettajuutta eli yhdistämme tavallaan kaksi esi- ja alkuopetuksen luokkaa, jolloin teemme opettamis- ja ohjaamistyötä yhdessä. Tästä(kin) uudesta asiasta olen hyvin innoissani.
 


 
 
Lapsellani jännitettävää ei taida olla ihan näin paljon. Hän palaa tuttuun kouluun ja luokkaansa, jossa opettajakin on (onneksi!) pysynyt samana. Arkeen palaaminen vaatii meikäläiseltä alussa ehkä hieman totuttelua, mutta eiköhän tästä vielä "jyvälle" päästä...
 
 
 
 
Joillakin koulut ovat alkaneet jo tänään ja joillakin vasta ensi viikolla.
Toivotan kaikille koulutyönsä aloittaville (oppilaille ja opettajille) oikein mukavia koulupäiviä... 
ja tervetuloa ihana/ kamala arki!



 
 
 

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä tässsä menee hetken aikaa totutellessa... ;)

      Poista
  2. Tsemppiä siis huomiselle uusien tuulten edessä :) Meillä vanhempi aloittaa koulun, joten täällä myös jännitystä ilmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tää koulunaloitus aina yhtä jännää...oli sitten iso taikka pieni. Tsempppia sinne uudelle koululaiselle ja vanhemmille!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Alkuhässäkän jälkeen tilanne varmasti rauhoittuu... ;)

      Poista
  4. Koulu on jo teillä alkanut jo hyvän aikaa sitten, ja meillä vasta käydään toista päivää ;).. Teet tosi merkityksellistä ja arvokasta työtä. Voimia ja iloa uusien oppilaittesi kohtaamiseen, ja työn iloa syksyyn <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koen työni todellakin merkitykselliseksi ja arvokkaaksi, vaikka loppu viimeksi sekin on vain työtä. Muutaman päivän kokemuksella voin kyllä sanoa, että työssä käyminen on kivaa. Pienet oppilaat ovat ihania ja henkilökunta mukavaa!
      Kiitos mieltä lämmittävistä tsemppauksista! Oikein ihanaa syksyn alkua sinulle!

      Poista