tiistai 11. lokakuuta 2016

Rottinkituolin paluu


Osa meidän huushollin tavaroista ovat lainassa mieheni vuokraamissa asunnoissa. Erään vuokralaisen lähtiessä pois, mies alkoi miettiä siihen asuntoon remontin toteuttamista ja siitä sain hyvän syyn pelastaa vanhan rottinkituolini takaisin..







Olen tämän aikoinani ostanut ystävältäni ja tämä tuoli lukeutuu niihin esineisiin, joista voi olla ehkä vaikea luopua.
 Ajan saatossa se on jo hieman kärsinyt ja se on saanut myös valkoista maalia pintaan.
Korituolin pehmuste vaihtelee valkoisen ja mustan välillä. Nyt on tämän "mustan lampaan vuoro".
 


 
 
 

 
Paikkansa se löysi työhuoneesta, jossa on jo pitemmän aikaan ollut "tuolin mentävä kolo".
Minulla oli mielessä jo muutama hyvä vaihtoehto, mutta tämä päätöksenteko on osoittautunut välillä vähän vaikeaksi.
Onneksi en ehtinyt ostaa uutta korituolia, sillä tämä vanha Lumikenkä sopii tänne vallan mainiosti.
 
 

 



 
Korituoli on mitoitukseltaan juuri oikean kokoinen työhuoneeseeni.Ja siinä se saa nyt olla hetken aikaa ihan rauhassa.
On minulla eräs tuolihaavekin. Täytän tänä vuonna "pyöreitä" ja toivomuslistalla olisi Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Mademoiselle tuoli.
Sen takia olen valmis luopumaan vaikka tästä korituolista...
 
 
 
Meidän huonekaluja ( mm. kaksi sohvaa, tv-taso, ruokapöytiä,, tuoleja, tyynyjä...) on edelleen melkoisen paljon näissä vuokra-asunnoissa. Kauhulla tässä mietinkin, mihin ne kaikki ihan oikeasti mahtuisivat, jos niitä ei enää tarvittaisikaan. Ei ne ainakaan meille.





6 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuoli ja kivasti musta talja sopii sen kanssa <3
    Kivaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoli on mielestäni ajatonta mallia ja kulkenut täällä kotona seassa paikassa.
      Takana hektinen työpäivä ja nyt ei jaksais tehdä enää mitään..
      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Korituolit on kivoja, meiltä löytyy yksi pikkuinen (minun vanha) tuoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korituolit jakavat vähän mielipiteitä, mutta olen aina pitänyt niistä.

      Poista
  3. Kaunis tuoli ja korituolin kokoinen aukko löytyisi minunkin työhuoneestani;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se näissä tuoleissa on kivaa, että ne ovat kevyitä ja melko ajattomia. Parolan Rottingin sivuilla on hyvä valikoima tuoleja...

      Poista