tiistai 26. syyskuuta 2017

Hitti vai huti?


Lähdin perjantaina hakemaan kaupungilta vetoketjua erääseen ompelutyöhön. Kello oli jo niin paljon, että pienet erikoisliikkeet olivat menneet kiinni. Minun piti lähteä metsästämään sitä isoista marketeista sillä seurauksena, että kotona minulla ei ollut vieläkään vetoketjua, mutta sen sijaan minulla oli uudet korkokengät ja tämä lompakko...




 
 
 
Olin jo pitemmän aikaa haeskellut hieman isompaa lompakko, jonka sisään mahtuisi kännykkäni.
Suojakuoret menivät rikki aikoja päiviä sitten ja siitä lähtien olen haeskellut jotain muuta ratkaisua.
Kriteereinä oli tietenkin selkeä ulkoasu, mielellään nahkaa ja lompakossa pitäisi olla riittävästi taskuja kaiken maailman korteille.
Lisäksi halusin, että, lompakossa on vielä erillinen verkkotasku ajokortille. Ja kuinka ollakaan, löysin oikein hyvän yksilön paikallisesta Citymarketista.
 
 
 
 
 
Lompakossa on korttipaikkoja ehkä hieman niukasti, mutta ne ovat kätevästi esillä heti läpän alla.
Lisäksi lompakossa oli vetoketjullinen tasku kolikoille ja muutama muu lisätasku rahoille ja kuiteille.
Tosin meikäläisen kukkarossa on nykyisin enää harvoin seteleitä...
 
 
 
 
 
 
 
Kännykkä mahtuu juuri sopivasti kukkaron sisällä olevaan "osastoon".
Tällä systeemillä yhdistän lompakon ja kännykän yhteen paikkaan ja minun on myös (ehkä) helpompi löytää tämä isommasta laukusta.
Ongelmaksi voi tulla lomapakon kiinni pysyminen, sillä jo nyt kansi/ läppä menee vaivoin kiinni.
Täytyy ilmeisesti opetella tyhjentämään lompakkoa useammin sinne kerääntyvistä kuiteista.
 
 
 
 
 
 
Tämä "kännykkälompakko" on kooltaan suhteellisen siro. Ulkoasu miellytti minua erityisesti ja se, että materiaali on aitoa nahkaa.
Kaikkein huipuksi tämä maksoi alennuksessa vain 15 euroa, joten jos se osoittautuu käytössä huonoksi, hutiostos harmittaa ehkä vähemmän.
 
 
 
 
Lompakossa tuli tehtyä suursiivous ja nyt totuttelen käyttämään uusinta versiota. Käytäntö näyttää miten hyvin pääsen "sinuiksi" kännykkäkukkaroni kanssa vai palataanko sittenkin vanhaan käytäntöön. Onhan tässä nyt vähän totuttelemista...
 
 
 
Oikein mukavia ja aurinkoisia syyskuun viimeisiä päiviä kaikille lukijoille!
 
 
 
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Näyttää ainakin kätevältä:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatii edelleen totuttelua, mutta ehkä tästä tulee pysyvä käytäntö...

      Poista
  2. Näyttää kivalta ja jos unohtaa kuittien keräilyn (jota itse harrastan) niin on varmasti myös toimiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahaa lomapakossa on harvemmin, kuitteja enemmänkin...
      Tämä on samalla vähän niin kuin pikkulaukku, joten totuttelen vielä tähän uuteen tyyliin.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä - lompakko vetelee viimeisiään ja kännykän suojakotelo on tiellä sillä kuvatessa. Nyt on pakko käväistä cittarissa katsastamassa, josko tuollainen sopisi minunkin kännykkääni. Ja korteillekin tuossa on riittävästi tilaa, sillä minulla on erikseen vielä korttikotelo, jossa kuljetan niitä kortteja, joita en päivittäin käytä.
    Ihania syyspäiviä sinulle, Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia lompakoita oli useampiakin hieman eri ratkaisulla. Monessa nuo korttipaikat olivat sisäpuolella ja koen sen ratkaisun hieman hankalaksi. Tosin nyt aloin miettiä tuota sinun käyttämääsi irrallista korttikoteloa, joka sekin voisi olla mainio ratkaisu näiden erilaisten ja lukuisten muovikorttien säilyttämisessä...niin , että kiitos vinkistä vaan sinnekin päin! :D

      Poista
  4. Mä haluan että lompakossa on korteille hyvin tilaa, tosin niitä ei mulla kovin montaa ole.
    Jätän kotiin suosiolla kauppojen extrakortit. Kolikot yritän tyhjentää pois, lisäävät turhaan painoa.
    Meen isännällä on puhelinkotelo, johonka mahtuu ne kortit mitä hän tarvitsee ja paperiraha.
    Hän on tykännyt kovasti, ei tarvitse muistella molempia ottaa mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylejä ja tapoja on näemmä monia. Aika monella naisella tuntuu olevan suhteellisen isoja "lompakkomysteerejä"...ja taitaa tämä meikäläisen versio olla yksi niistä ;)

      Poista