tiistai 31. lokakuuta 2017

Tunnelmavalaistusta


Talviaikaan siirryttäessä alkaa kaivata lisävalaistusta ja minulla se tarkoittaa erityisesti tunnelmavalaistuksen lisäämistä. Olen jo monena vuotena viritellyt kausivaloja eri tavoin ja tänä vuonna kokeilin jälleen hieman erilaista juttua. Tällä kertaa keittiön ikkunaan...







Aikaisempina vuosina olen pitänyt lasilyhdyssä tuikkua, mutta nyt kokeilin siihen pientä valosarjaa.
Keittiön ikkunan vieressä on töpseli, joten johto riitti erinomaisesti ilman sen suurempia viritelmiä.







Tunnelmavalojen myötä syksyn pimenevät illat saavat eri merkityksen.
Marraskuu on ehkä kuukausista se epämieluisin, mutta valoterapialla siitäkin voi tehdä siedettävän.
Jollain tavalla minä pidän tästä ihanasta "hämärähyssystä"...







Ymmärrän ihmisiä, kenelle tämä pimeä ajanjakso voi olla todella lamaannuttava ja jopa masentava.
Minä yritän asennoitua tähän niin, että pimeydenkin voi kääntää positiiviseksi asiaksi, mehän emme tälle vuodenaikojen vaihteluille voida mitään.
Voisikohan olla niin, että meillä ihmisilläkin olisi lupa hiljentää tahtia ja vaipua eräänlaiseen "talvihorrokseen". Jos ihan luvan kanssa (ja hyvällä omallatunnolla) malttaisi rauhoittua ja viettää enemmän vaikka ns. sohva-aikaa yksin tai läheisten kanssa, poltella kynttilöitä, lukea hyvää kirjaa, tehdä käsitöitä ja hyggeillä.
 


Minulla valosarjojen määrä vain tästä lisääntyy sitä mukaan, kun valoisan aika vähenee.
Toivotan lukijoilleni oikein tunnelmallisia alkavia marraskuun iltoja!



Yritetään ottaa ilo irti tästä vähästäkin...

;)


 
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä sytytin itsekin kausivalot keittiössä. Lisävaloa tarvitaan ehdottomasti.
    Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla näitä tulee lisättyä jouluun mennessä vähän joka huoneeseen, kun niistä tulee niin ihana tunnelma.
      Lähetän tiistai-illan toivotukset takaisin! <3

      Poista
  2. Kausivaloaika alkakoon! Meillä syttyy kyllä paljon kynttilöitä ja muita tunnelmavaloja näin syksyisin.... ihana aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies vähän pudistelee päätään, mutta minä vain nautin. Samaa mieltä kanssasi, on tämä ihanaa aikaa, kun osaa ottaa vain sen asenteen!!!! :)

      Poista
  3. Kauniisti sopivat ledivalot. Mä tykkään erilaisista valoista, sopivat tähän pimeyteen.
    Minä tykkään kun saa sytytellä kynttilöitä ja valoja.Mieheni ei tykkä yhtään tästä kaamoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Luulenpa, että meissä naisväessä on aika paljon meitä pimeydestä nautiskelijoita, vaikka kieltämättä kyllä valoisat kesäillat ovat myös hienoja. Ymmärrän niitäkin (miehiä), joille tämä kaaos on todellinen kauhistus...

      Poista
  4. Tunnelmavalaistusta täällä kyllä tarvitaan, niin kovin pimeää on. Eilen illalla juuri ajattelin että, tästä illasta (kuljetuksista) kun selvitään eikä kukaan jää autommealle niin onnekkaita olemme. Niin mustaa oli ja kävelijää ei kyllä nähnyt. Kumpa kaikki nyt ymmärtäisivät niitä heijastimia käyttää ja valoja pyörissä!
    Turvallista alkavaa viikonloppua ja nautitaan tunnelmavaloista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että erityisesti autoillessa on todella pimeää. Jalankulkijoita ja pyöräilijöitä on todella vaikea nähdä ja liikenteessä saa olla todella tarkkaan. Kaipailisin tänne hieman lunta, mutta säätietoja katsoessa näyttää hieman huonolta...
      Oikein hyvää viikonloppua!

      Poista