sunnuntai 2. joulukuuta 2018

1. adventtina


Viikonloppu on mennyt laitellessa kotia jo hieman jouluisammaksi. Samalla yritän välttää liian monen asian kasautumista (=stressiä) viimeiselle viikolle, sillä väkisinkin sinne jää asioita hoidettavaksi. Tänään ehdin leipomaan joulun ensimmäiset joulutortut...tai pikemminkin joulukukat.




 
 
Joulutorttujen kaveriksi sopii tietenkin (kaupan) piparit ja glögi, joten samalla tuli glögikausikin korkattua.
Ensimmäisen adventin kunniaksi somistelin keittiön pöytää liinalla ja kynttilällä. Tunnelma oli valmis.
 
 
 
 
 
 
 
 
Meillä joulutorttuja syö vain isäntä, joten seuraavat tortut ajattelin  leipoa vasta jouluksi.
Itsenäisyyspäivänä leivomme perinteiset piparit ja todennäköisesti niitä saan tehdä vielä yhden satsin ennen joulua.
Joululeivonnaisissa meillä ei ole mitään yllätyksiä, sillä nämä suosikit tuntuvat toistuvan vuodesta toiseen.
 
 
 
 
 
 
 
Alkavalla viikolla on kolmen päivän työviikko, jonka jälkeen meillä on pieni loman tynkänen.
Sen jälkeen alkaakin kahden viikon "totaalirypistys", sillä  töissä on tiedossa juhlahumua ja oppilaiden arviointia eli työntäytteisiä päiviä.
Joululahjojen hankinta taitaa jäädä väkisin sinne viimeiselle viikolle ja joulun viimeistelyt kotona joulua edeltäville lomapäiville
Joskus toivoisin, että voisin valmistella joulua ihan rauhassa, mutta ainakaan vielä se ei toteudu...
 
 
 
 
 
Nyt ajattelin kuitenkin hiljentyä viettämään 1. adventtia.
Joulun odotus voi alkaa...
 
 
 
 




8 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat, niin kaunista joulutunnelmaa! Nuo tortut näyttävät kyllä niin hyviltä ja glögiä.. voi ah:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja ihanaa alkanutta joulukuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin jouluihmisenä nautin koko sydämellä joulukuusta, vaikka kiirettä pitääkin... <3

      Poista
  2. Täällä ei ole joulutorttuja vielä leivottu. Mies kun ei ole kotona ja lapset eivät niin välitä. Joten, en ole itsellenikään tehnyt vaikka monenlaista muuta onkin tullut jo leivottua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hassua, että vaikka poika ja minä emme näitä syö , täytyy näitä kuitenkin tehdä aina muutama. Tulee isännällekin joulumieli ;)

      Poista
  3. Kun päästään takaisin kotimaahan niin leivon myös torttuja, se on parasta joulun odotuksessa. Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jouluvalmistelu on ihan mukavaa, jos ei ole kiirettä- Yritän todistella itselleni, että joulu tulee vähemmälläkin "kohkaamisella" :)

      Poista
  4. Oikein ihanaa joulunodotusta sinne teille ❤️

    VastaaPoista