Vasta valmistuneena - 30 vuotta sitten!

Olin käymässä äitini luona ja paluumatkalla kotiin poikkesin Seminaarinmäen puutarhassa kuvaamassa keväisiä omenapuita. Kuljin kampuksen läpi ja siellä kävellessäni muistin yhtäkkiä, että lastentarhanopettajaksi valmistumisesta on tullut tänä keväänä kuluneeksi 30 vuotta!

Valmistumisesta on jo todellakin kulunut vuosia, mutta Seminaarin mäki näyttää ulospäin lähes muuttumattomalta. Kampuksen rakennukset ovat vuosien aikana läpikäyneet erilaisia remontteja ja parhaillaankin siellä on melkoiset muutokset käynnissä. Vanha Opekkaan kahvila ja silloinen kirjastorakennus on tällä hetkellä tyhjänä ja ns. torni on huputettuna. Teknisen käsityön tila on myös pitkään ollut remontin alla. Viimeisempänä lisäyksenä on uuden päiväkodin rakentamisen aloittaminen, joka täällä Suomessa on jopa ainutkertaista. Nyt varhaiskasvatus saa vihdoinkin oman harjoittelupäiväkotinsa.


 

Rauman Opettajankoulutuslaitos tuntuu olevan voimissaan, ihan niin kuin minäkin. Kehitystä on vuosien varrella tapahtunut, toivottavasti molemmissa. Meikäläinen on hankkinut valmistumisen jälkeen lisäpätevyyttä ja niiden seurauksena saanut muutaman lisäammatin. Myös työni on siirtynyt koulun puolelle, tosin sekin tapahtui jo 20 vuotta sitten. Lastentarhanopettajuus on pysynyt minussa aina ja siitä olen tuntenut suurta ylpeyttä. Vastavalmistuneesta, innostuneesta ja "kaikkitietävästä" lastentarhanopettajasta on tullut elämänkokemusta omaava ja erilaisia näkökulmia ymmärtävä kasvattaja. Elämä  ja asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin nuoruudessa, vaan nyt  siihen mahtuu myös paljon harmaan eri sävyjä. Elämä itsessään on tuonut jo paljon kokemusta lisää.

Ihmisenä olen vuosien myötä varmasti (ja toivottavasti) muuttunut, mutta edelleen olen työstäni yhtä innoissani kuin silloin valmistumisen jälkeen. Työ lasten kanssa on parasta ja tiedän tekeväni arvokasta työtä, ihan joka päivä. Jokainen päivä on taatusti myös erilainen; uusien asioiden ihmettelemistä, lapsen onnistumisen iloitsemista ja lohdutuksen jakamista ja se tässä taitaakin olla parasta. Vaikka valmistumisesta on kulunut jo vuosikymmeniä, koen olevani edelleen työstäni innostunut. Vaikka työn ja elämisen tahti on vuosien varrella muuttunut (ja viikonloput eivät meinaa riittää työstä palautumiseen), silti en vaihtaisi päivääkään pois. Olen saanut olla  monen lapsen ja perheen elämässä mukana. Mukaan on mahtunut paljon onnea ja iloa, mutta myös huolta,  murhetta ja surua. Elämän koko kirjoa.

Näissä nostalgisissa tunnelmissa haluan onnitella kaikkia tänä keväänä valmistuneita.

Ylioppilaita, ammattiin valmistuneita ja peruskoulunsa päättäneitä!
 

Nyt on juhlan aika! Olkaa ylpeitä siitä, mitä olette jo saavuttaneet!