Arjen rytmityksestä ja kohtuullistamisesta

Olen aikataulu-ihminen niin hyvässä kuin pahassa. Työelämässä arki rytmittyy väkisinkin työn ja vapaa-ajan välillä. Minulle on tärkeätä hahmottaa tuleva viikko ja elämä ja siksi kalenteri on minulle arjesta selviytymisen elinehto.

Kalenterini säätelee aikatauluni ja elämäni, mitä milloinkin tapahtuu. Arkipäivän ja viikonloppujen menot täyttävät kalenterini vaihtelevasti ja myös määräävät elämisen tahdin. Omaa arkeani (ja kalenteriani) täyttävät tietenkin lapsen jääkiekkoharrastus, johon olen jo tottunut. Viikon treenit ja viikonlopun pelit vievät osan vapaa-ajastani, mutta se ei suinkaan ole minulle "pakkopullaa", vaan pikemminkin elämäntapa. Omia menoja tulee kalenteriin hyvinkin kausiluonteisesti eikä ruuhkaviikoilta voi välttyä.

Aikaisemmin kirjoitin täällä blogissani omasta opettajan työstäni ja sen rajaamisesta. Yritän edelleen olla "oma itseni herra" ja osata tehdä työtä vähän vähemmälläkin panostuksella. Lukuvuoden aloitus on aina työläs, varsinkin nyt, kun olemme aloittaneet lukuvuotta uudessa koulussa ja suurin osa pienryhmäni oppilaista ovat myös uusia. Työajan rajaaminen on tästä syytä ollut hieman vaikeaa, mutta tiedostan koko ajan sen tärkeyden. Työpäivät ovat venyneet välillä väkisinkin pitkiksi, koska työ vaatii tässä alussa paljon suunnittelua ja yhteistyötä muun henkilökunnan kanssa.

Minulle lepo on tärkeää, siksi menen iltaisin aika aikaisin nukkumaan. Jos vain mahdollista, viikonloppuisin yritän nukkua päiväunet tai edes levätä. Suorittaja-tyyppinä tulee vain niin helposti täytettyä se viikonloppukin kaikista tekemättömistä töistä, joita viikon aikana on ehtinyt kertyä. Usein se on  ihan kotihommia, mutta tässä elämänvaiheessa siihenkin on jo tottunut. Iän myötä olen tullut itseäni kohtaan armollisemmaksi ja olen päästänyt irti siitä "hyvä perheen äiti" roolista, joka leipoo, pyykkää, siivoo ja huushollaa kotona jotain koko ajan.

 

 

 

Niinpä minulla jäi tänä vuonna ne kesäkukat istuttamatta ja ikkunat pesemättä ja pystyn elämään asian kanssa vallan mainiosti. Kesäkukkia istutus siirtyi sujuvasti ensi kesään ja tuskin laitan syysistutuksiakaan. Ikkunoista näkee ulos ihan riittävän hyvin ja kohta on jo niin pimeää muutenkin, ettei likaisia ikkunoita kukaan enää huomaa...jos niitä nytkään huomaa. Osa kotitöistä sujuu rutiininomaisesti kaiken muun ohessa, ettei niistä jaksa ottaa edes suorituspainetta. Poika ehdotteli muutama päivä sitten, että pitäisi leipoa jälleen korvapuusteja ja tästä pyynnöstä minun on vaikea kieltäytyä.

 

 

 

Vuosien myötä "pitäisi tehdä"-asenteeni on muuttunut hieman kohtuullisemmaksi. Olen anatanut itselleni luvan ottaa vähän rennommin, vaikka se minun "perfektionismi"-minäni välillä meinaakin ottaa yliotteen. Nyt teen vain sen, mikä todellakin tuntuu välttämättömältä ja loput asenteella "jos ehdin ja jaksan". Tästä syystä myös blogissani saattaa olla välillä epätyypillisen pitkiä taukoja, mutta toivon ymmärrystä tähän. Aika ei (eikä jaksaminen) aina riitä tänne asti, vaikka tämä kiva harrastus onkin. Pyrkimys oman elämän hidastamiseen on nykyisin yksi tavoitteeni, mutta sen toteutus on toistaiseksi ollut hyvinkin vaihtelevaa.

 

 

 

 

Mitenkäs siellä?

Miten sinulla on onnistunut elämän hidastaminen?

Onko sinulla hyviä neuvoja tai vinkkejä minulle tai muille jaettavaksi?