sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Pientä näpertelyä/ osa 1


Ainakin meikäläisen osalta marraskuu on alkanut oikein mukavasti. Työviikko sujui tavanomaisessa kiireisissä merkeissä, mutta silti sain mahdutettua väliin myös rauhallisia hetkiä. Ehkä marraskuu on minulle sellainen "välikuukausi", jolloin ei ihan koko ajan tarvitse olla menossa tukka putkella...kunnes tulee joulukuu...




 
 
Koska viikonloppuna vietettiin pyhäinpäivää, päätin viettää sellaisen kunnollisen koti-päivän.
Poika lähti pelireissulle ja isäntä oli metsästämässä, joten minulla oli ruhtinaallisesti aikaa itselleni.
Kotitöiden sijaan päätinkin ruveta askartelemaan, sillä mielessäni oli muhinut jo pitemmän aikaa muutamia juttuja joita halusin päästä kokeilemaan.
Niinpä keräsin tarvikkeita askarteluvarastostani ja viimeisimpiä hankintojani ruokahuoneen pöydälle ja ryhdyin näpertelemään.
 
 
 
 
 
 
Hetken pyörittelin materiaaleja ja lähdin työstämään kranssia.
Valkoisen metallikehikon olin ostanut kirjakaupasta ja eriväriset puupallot ovat olleet odottamassa kaapissani sopivaa askarteluhetkeä ja idean syntymistä.
Nuo ikivihreät oksat (marjakuusi?) kävin napsimassa omalta pihalta ja juuttinarukin oli jotain vanhoja peruja.
 
 
 
 
 
 
 
Oksien kiinnittämiseen kokeilin ensin ihan tavallista rullalankaa, mutta totesin rautalangan paremmaksi vaihtoehdoksi.
Nämä ikivihreät oksat ovat siitä hyviä, että ne säilyvät pitkään vihreinä ja hyväkuntoisina, eikä ne aiheuta kuusiallergisille reaktioita 
Olen käyttänyt niitä joka vuosi koristeena erilaisissa asetelmissa sekä ulkona että sisällä, viimeksi siskontyttäreni häissä.
 Ainut haittapuoli on, että niiden marjat ovat ilmeisesti myrkylliset, mutta muuten vallan erinomainen "kuusenkorvike".
 
 
 
 
 
 
Kranssin koristelin juuttinarurusetilla ja puuhelmillä ja kieltämättä sitä tuli hyvin jouluinen.
Koristeita vaihtamalla metallikehikko muotoutuu juhlakauden mukaan, jossa vain tekijän mielikuvitus on rajana.
Kranssin tekeminen sujui nopeasti ja mikä parasta, se toimi oikein hyvänä mielenvirkistäjänä.
Näpertelin kranssia aivan hiljaisessa talossa ja tunnustan...
 
 
 
hyräilin itsekseni jo joululauluja...
 
 
 
 


6 kommenttia:

  1. Ihana kranssi. Nuo punaiset helmet ja havut yhdessä tekevät sen joulun tunnun tuohon.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pienillä jutuilla tästä tuli hyvinkin jouluinen. Tuskin maltan odottaa, että voin aloittaa "jouluhössötyksen" ♡

      Poista
  2. Kivan kranssin olet tehnyt. Täälläkin on askarreltu kranssien parissa, tosin hieman erilaisten, ulkokranssien.
    Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kranssin tekeminen oli minulle jonkinlaista mindfullnesia...sain ihan rauhassa keskittyä tähän.
      Mukavaa viikkoa sinnekin!😊

      Poista
  3. Onpa kiva kranssi ja kovasti sinun tyylisesi<3
    Meillä oman pihan timanttituijat joutuvat myös aika ajoin luopumaan ikivihreistä oksistaan, kun vihreyttä tarvitaan kukka-asetelmiin tms. Hyvä, kun on matskuja omasta takaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Voi olla, että oma tyyli ja kädenjälki näkyy näissä. Onni on omistaa ikivihreitä puita/pensaita, joita voi hyödyntää milloin missäkin projektissa.
      Oikein ihanaa marraskuuta sinulle!

      Poista