Meillä mökin remontti etenee tuskallisen hitaasti. Mökkiä pitäisi alkaa tyhjentämään huonekaluista, jotta pääsisimme aloittamaan seinien ja lattian käsittelyä. Urakka tulee olemaan melkoinen ja ehkä juuri sen takia tyhjennysprojekti on aina vähän siirtynyt muiden mökkihommien tieltä.
Koska mökki tulee saamaan uudet pinnat, haluan uusia myös osan nykyisestä kalustuksesta. Mökin vanhoista huonekaluista muutama lähtee suosiolla kiertoon. Isännän suvun vanha keinutuoli, meidän suvun perintöryijy ja iso pirttipöytä saavat jäädä, mutta muuten kalustusta vähän selkiytetään. Uutena hankintalistalla on vuodesohva, jonka aion tilata Hakolan mallistosta. Kotoa kierrätän mökille nykyisen sohvapöytämme ja nojatuolin paikalle tulee aikoinaan työkaverilta ostettu Lumikenkä-rottinkituoli. Tämä tuoli sai jo muutama vuosi sitten vähän valkoista "suhumaalia" pintaan ja on ollut käytössä milloin missäkin.
Olin ensin ostamassa Parolan rottingista meille uutta tuolia, kunnes muistin, että eräästä asuntostailauksesta vapautui tämä "vanha rouva". Se tarvitsee vain uuden maalikäsittelyn ja istuinmukavuuden parantamiseksi kävin jo ostamassa ehtaa tekoturkkia istuinpehmusteeksi. Voi olla, että meillä metsästäjä katsoo taljaa vähän kieroon, mutta en anna sen haitata. Valkoisena versiona tuoli tulee sopimaan uudistettuun mökkiin vallan mainiosti ja käytössä kolhiutuessaan vanha huonekalu ei aiheuta edes suurta mieliharmia.
Lumikenkä-tuoli sopii mökillemme mittasuhteiltaan erinomaisesti ja sen lisäksi siinä on mukava istua. Tupakeittiössämme on jo sohva ja keinutuoli, joten yhden nojatuolin tarve olemassa. Rottinkituolin keveys sekä ulkonäöllisesti että siirrettävyyden kannalta on tässä kohtaa selvä etu, sillä haluan pieneen tupakeittiöömme vähän enemmän tilan tuntua. Kierrättämällä säästän myös mukavasti kalustehankinnoissa.
Tällä hetkellä nojatuoli odottaa seuraavaa siirtoa olohuoneessamme ja toivotaan, että se päätyy vielä suunnitelmien mukaisesti tänä kesänä mökillemme.
Katsotaan, jos juhannuksen jälkeen pääsisimme vihdoin ja viimein aloittamaan. Toivotaan ainakin.
Hitaasti hyvää tulee...vai miten se sanonta nyt menikään! Tsemppiä remppaan <3
VastaaPoistaKiitos tsempeistä. Olen hieman kärsimätön luonne ja haluaisin jo aloitella remonttia. Mies on välillä siirtämässä remonttia talveen ja monä haluaisin remontin tehtyä vielä tänä kesänä. Mitä pidemmälle aikaa kuluu, sen vaikeampaa aloittaminen tuntuu olevan...tosin onhan tässä vielä kesää jäljellä...;)
VastaaPoistaTsemppiä projektiin. Ja, oikein mukavaa juhannusviikkoa!
VastaaPoistaKiitos ja oikein mukavaa juhannusta myös sinulle!
Poista