Kesä on siitä ihanaa aikaa, että luonnossa kukkii aina jotain ja niillä saa mukavasti tuotua pientä piristystä (ja ötököitä) sisätiloihin. Mökillämme valikoimaa on ehkä vähän niukemmin kuin kaupungissa, mutta kyllä sieltäkin aina jonkinlaisen kimpun saa aikaiseksi...
Lähdin kiertelemään mökkitontillamme ja löysin nämä kukkaset meren rannan läheisyydestä...ja mansikkamaastamme.
Kukkien nimistä minulla ei ole mitään tietoa ja ne päätyivät kukkakimppuuni lähinnä väriensä vuoksi.
Mustikanvarvut toimivat kimpun pohjana ja täytteenä.
Pieni kukkakimppu sopi oikein hyvin mökin kätköistä löytyneeseen pyöreään kukkavaasiin ja sovittelin sitä sekä ruoka- että sohvapöydälle.
Tupakeittiösää remontti siinä vaiheessa että osa tavaroista on jo paikoillaan, joten pienellä kukkakimpulla haluan juhlistaa näitä mukavia remontin välietappeja.
Viikonlopun aikana saimme mm. kiinnitettyä verhotangot ja verhot sekä perintöryijyn seinälle. Samalla tuli suunniteltua isännän kanssa enemmänkin sisustuksen suuntaviivoja.
Elättelemme jo pieniä toiveita, että ensi viikolla saisimme keittiön asennettua.
Sen jälkeen voisimme jo hieman huokaista, vaikka tekemistä mökillä vielä riittääkin.
Ja kaiken tämän "hurlumhein" keskellä juhlistamme huomenna vielä lapsemme 14-vuotis syntymäpäiviä.
Hyvä muistus siitä, että elämää on myös mökkiremontin ulkopuolella...
Luonnonkukat on niin kauniita. Ja, teidän mökki näyttää oikein kivalta!
VastaaPoistaOlen aina poiminut luonnonkukkia. Niissä on jotain hienoa. Mökki freesaantuu remontin myltä, mutta on hauska huomata, miten osa tavaroista ohjautuu väkisinkin entisille paikoille, lähinnä " tilan puutteen" takia. Tavaroiden karsiminen on auttanut jo paljon...ja projekti jatkuu vielä jonkin aikaa... ;)
PoistaKaunis kukkakimppu! Oikein paljon onnea teidän synttärisankarille!
VastaaPoistaKiitos!😊
PoistaLuonnonkukat on niin ihania♥ Lämpöiset onnittelut synttärisankarille! Ihanaa kesän jatkoa ja Mukavaa alkanutta viikkoa♥
VastaaPoistaKiitos paljon. Täällä yritetään mökkiremontin keskellä ottaa myös rennosti...
PoistaLuonnonkukista saa kauniita kimppuja. Tosin ne ei kovin kauan sisällä elä. Mä laitoin ulos pöydälle, siinä menestyvät yllättävän kauan.
VastaaPoistaSaaressa kukkavalikoima on vähän suppea, mutta jotain niistäkin saa koottua...😊
Poista