lauantai 27. helmikuuta 2021

Hei, hei helmikuu!

Tuntuu, että nyt mennään kohisten kevääseen. Talvi oli meidänkin leveysasteilla hyvä, mutta nyt ilmassa on jo selvästi kevään merkkejä. Kuun vaihtuessa ajattelin tehdä, jälleen kerran, perinteisen koosteen menneestä kuukaudesta...






* Helmikuu oli minulle perinteisesti työntäytteinen kuukausi. Oppilaiden palaverit ja arvioinnit täytyi olla pidettynä hiihtolomaan mennessä, joten työpäivät venyivät väkisinkin pitkiksi. Lisäksi meillä oli melkein koko ajan henkilökuntavajausta luokassa, joten töissä ei paljon taukoja pidetty. 

* Kotona ei jaksanut tehdä oikein mitään ylimääräistä ja pari viikkoa podin myös kipeytynyttä selkääni. Hiihtoloma tuli kyllä niin oikeaan paikkaan kuin olla ja voi!

* Hiihtoloman vietimme osittain mökillä, vaikka säiden haltijat eivät meitä suosineetkaan. Saimme  pienen levähdystauon kiireisestä arjesta -  ja koronasta. Tällä kertaa en ottanut mökille edes läppäriä mukaan, vaan nautin ihanasta joutenolosta ja pienestä puuhastelusta. 

* Koronatilanne paheni Raumalla kuukauden sisällä merkittävästi ja meikäläiselle tuli takaumia viime keväästä. Hallituksen asettama kolmen viikon sulkutila ei varsinaisesti ollut yllätys, sillä pakkohan tilanteelle oli jotain tehdä. 




 

* Helmikuuhun mahtui myös mukavia yritykseeni liittyviä asioita, joista olin hyvin innoissani. Olin päättänyt, että muutamia asioita täytyy viedä eteenpäin ja niin myös tapahtui.

* Ystävänpäivänä pidin ensimmäisen ilmaisen webinaarini aiheena "Sisustuksen trendit 2021". Kokemuksena se oli opettavainen ja mielenkiintoinen. Erityisen ylpeä olin siitä, että uskaltauduin haastamaan itseni. Ehkä näitä tulee jatkossa lisääkin...

* Sain neuvoteltua yritykselleni toimistotilan käyttööni Tiina Mellanen LKV:n kanssa. Ensimmäiset toimistopäivät on jo varattuna, mutta katsotaan, miten toimin niiden kanssa tässä sulkutilanteessa. Voi olla, että siirrän ne suosiolla eteenpäin.

* Sisustuskursseille olin myös suunnitellut paikan ja ajankohdat, mutta koronatilanteen takia jätän ne tänä keväänä pitämättä. Alustavat suunnitelmat on kuitenkin jo valmiina, joten nyt odotellaan vain parempaa ajankohtaa...

* Olen saanut tehdä muutamia mielenkiintoisia sisustusneuvontoja, jotka ovat ihan lempparijuttuja. Niiden työstäminen on inspiroivaa ja vaikka ne aiheuttavat minulle päätyöni rinnalle hieman lisätyötä, ovat ne myös mukavaa vastapainoa sille.


Tunnelmat ovat tällä hetkellä vähän sekavat. Helmikuu hurahti ohi ja maaliskuu on jo käsillä. Lisäväriä, jännitystä ja haastetta tuo korona-arki. Jälleen kerran. Meidän perheen teini siirtyy etäopiskeluun (4.3. alkaen) ja jääkiekkoharjoituksiin tullee myös taukoa. Tilanne on jo tuttua toisintoa viime vuodelta, mutta toivotaan, ettei tämä kestä koko kevättä. Minä jatkan lähiopetuksessa, mutta meillä koulussa koronarajoituksia on tiukennettu entisestään. Aika omissa oloissa täytyy luokan kanssa nyt olla ja tämä ei voi olla vaikuttamatta myös koulutyöhön. Jälleen kerran on vain sopeuduttava tilanteeseen. Mielenkiinnolla maaliskuuhun...





4 kommenttia:

  1. Nopeasti tosiaan meni tämä helmikuu. Huomenna vielä kuun viimeisen päivän kunniaksi pojan 18v synttärit. Mieti, minulla ei ole enää alaikäisiä lapsia vaan aikuisia!
    Leppoisaa kuunvaihdetta sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On oikeastaan mukavaa, että tämä koronakurjuuden keskellä on kuitenkin juhlan aihetta. Onnittelut syntymäpäiväsankarille ja vanhemmille! Yksi virstanpylväs saavutettu, kun on saanut kasvatettua lapset aikuisiksi :) Toivon sinulle kauniita maaliskuun päiviä! <3

      Poista
  2. Olipa mukava lukea kuulumisiasi! Helmikuu mennä hurahti ja kevättä kohti mennään vauhdilla.
    Tsemppiä etäkouluiluun! Meillä täällä Kainuussa mennään vielä lähiopetuksena. Loma täällä alkaa vasta viikon päästä.
    Hienoja asioita on tapahtunut yrityksesi kanssa. Toivotaan, että pääset pikimmiten toimistotiloihin työskentelemään.
    Kauniita talvisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun käyt aina kommentoimassa! <3 Teillä päin koronatilanne vähän parempi kuin täällä ja onneksi. Koronatilanne on jatkunut jo niin pitkään, että alkaa olla jo pientä kisaväsymystä ilmassa...ja tämän kaiken päälle tiukennetaan vielä entisestään. Tilanteelle emme mitään voi ja asia on kuitenkin vakava. Kohti kevättä ja kesää mennään ja toivotaan, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Nauttikaa te hiihtolomista ja toivotaan, että maaliskuussa aurinko paistaisi mahdollisimman paljon! :)

      Poista