perjantai 1. lokakuuta 2021

SYYSKUUN KOOSTE

Syyskuu on ollut mielenkiintoinen kuukausi. Vaikka aluksi tuntui, ettei siinä ole oikein tapahtunut mitään ihmeellistä, kuvakollaasia tehdessä huomasin, että onhan tässä nyt kaikenlaista ollut. Niistä seuraavassa...





* Isoin ja merkittävin asia on tietenkin ollut visualisti-opintojeni alkaminen. Autossa istuttuja kilometrejä on kertynyt tähän mennessä jo ihan mukavasti. Saman aikaisesti menevät Stailaus ja tuotekuvausopinnot ovat aiheuttaneet pientä aikataulutuspainetta, mutta ainakin toistaiseksi on sujunut hyvin.

* Nykyisiin opiskeluihin tuli vielä lisäksi pari uutta opintoa, jotka alkavat näillä näkymin porrastetusti kevääseen mennessä. Näistä lisää myöhemmin. Välillä vähän mietityttää, että onkohan tullut otettua liian paljon kaikkea, mutta kiinnostuksen kohteita on vain NIIN paljon.

* Kesäkukat näyttivät viihtyvän hyvin ulkoruukuissa ja vasta kuun lopulla vaihdoin ne syysistutuksiin. Näillä mennään nyt muutama kuukausi ja lisäksi toivon, ettei nurmikkoa tarvitsisi enää leikata ennen talven tuloa.

* Teinin jääkiekkoharrastus on määritellyt sekä arjen että viikonlopun menoja, joten esim. mökillä en ole käynyt tässä kuussa ollenkaan. Vieraspeleihin ei tule enää lähdettyä, mutta tulospalvelua tulee seurattua pelipäivänä tiiviisti. Kotipeleissä on tullut istuttua pleksin takana toimihenkilön ominaisuudessa Titua (=tulospalvelua) naputellen. 







* Syyskuussa äidilläni oli syntymäpäivä ja vein hänet juhlan kunniaksi ravintolaan syömään. Se olikin mukava pieni irtiotto meille molemmille. Eikä Ravintola Sydvest tuottanut pettymystä tälläkään kertaa.

* STAILIAMO:n kotisivut ovat uusiutumassa ja niiden parissa on mennyt useampi tunti. Projekti on ollut mielenkiintoinen ja ihan pian ne julkaistaan. Onpa jännää!!!

* Sain vihdoinkin ostettua itselleni uuden puhelimen. Tämän päätöksen tekemiseen meni minulta reilusti yli vuosi eli se ei ollut todellakaan mikään heräteostos! Nyt olen opetellut sen käyttöä ja erityisesti valokuvaamaan.

* Ilokseni voi todeta, että olen pystynyt pitämään liikuntaa/kävelylenkit viikko-ohjelmassani kiitettävästi. Helposti tulee istuttua tietokoneen ääressä pitkään. Onneksi pää tarvitsee tuuletusta ja syyskuun sää oli suurimmalta osalta suotuisa kävelylenkeille. Toivotaan, että lokakuussa tilanne pysyy samanlaisena. 

* Uuteen opiskeluarkeen sopeutuminen on vaatinut totuttelua. Päivät täyttyvät ihmeellisesti kaikenlaisista pienistä jutuista. Vapaa-ajan ja opiskelun rajanvetäminen ei ole ollut helppoa. Hyvin helposti "luppoaikana" (jos sellaista nyt on ollut), olen ottanut luettavaksi jotain liiketoiminnan opintoihini liittyvää kirjallisuutta tai tehnyt opiskeluun liittyviä muita tehtäviä. Minä tässä jo mietin, että pitäisikö aloittaa sukkaprojekti, niin ei tulisi tarvetta opiskella enää vapaa-aikana?


 Pimenevät illat saavat minut pesiytymään sohvalle ja sytyttelemään kynttilöitä. Lokakuu on täällä!
 













4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Yritetään ottaa tästäkin ilo irti ja nauttia joka hetkestä!♡

      Poista
  2. Syyskuuhusi on mahtunut paljon erilaista ja kiva, että pääsit äitisi kanssa syömään synttäreiden kunniaksi. Hyvää alkanutta lokakuuta. Ainakin säät ovat aika kohillaan juuri nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hassua, miten kuvat auttoivat palauttamaan mieleen, mitä kaikkea on ollut. Elämä on kuitenkin aika arkista ja sitä näköjään unohtaa, että arjessa(kin) tapahtuu kaikenlaista.
      Ihania lokakuun päiviä sinulle! <3

      Poista