sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Vielä vähän jälkimainingeissa

Ensi syksyn uudet työkuviot laittoivat elämän hetkeksi aikaa sekaisin. Tunnetilat vaihtelevat edelleen lähes päivittäin innostuksesta epäuskoon ja kaikkea siltä väliltä.




Viime viikolla kävin tapaamassa esihenkilöäni Porissa ja hänen kanssa kävimme alustavasti läpi tulevaan työhön liittyviä asioita. Perehdytystä tulee vielä lisääkin, mutta nyt sain sähköpostitilin ja nivaskan papereita luettavaksi. Sain myös suunnitelman aiheista, joita tulen opettamaan omalle ryhmälleni. Vaikka minulla on monen vuoden kokemus opettamisesta, olen kuitenkin tässä työssä epäpätevä ja siitä johtuen koen hetkittäin epävarmuuden tunnetta. En ole koskaan opettanut toisen asteen oppilaitoksessa, joten tässä on joutunut muutaman kerran psyykkaamaan itsenä, että mitä on tullut luvattua. Uskon ja tiedän, että didaktiset ja pedagogiset keinot pitäisi olla hallinnassa, mutta minulle "vieraat oppiaineet"  ja pitkät oppitunnit asettavat työmenetelmien valintaan haasteita.




Uuden oppimista ja omaksuttavaa tuntuu olevan paljon. Olen nyt lueskellut saamiani papereita ja tehnyt jo vähän pohjatyötä tuleviin opintoihin. Tulen opettamaan nuorille esim. asiakaspalvelun perusteita ja  työelämän pelisääntöjä sekä työvälineohjelmia (Word ja PowerPoint). Tässä saa nyt laittaa luovuutta kehiin eri tavalla, kun miettii sisältöjä ja sitä, että oppiminen olisi nuorille mielekästä, tarkoituksenmukaista ja erityisesti käytännönläheistä. Kovin tarkasti en voi suunnitelmia tehdä, mutta jonkinlaista tehtävä-/ideapankkia olen vähitellen kokoamassa.




Syksy uudet kuviot sekoittivat jonkin verran myös opiskelukuvioitani. Yritän tehdä ja valmistella keskeneräisiä opintojani mahdollisimman paljon kesän aikaan. Minun on melkeinpä pakko venyttää opintojani vähän pidemmälle, mitä alustavasti suunnittelin...tai sitten rutistan kaikki kesäkuussa niin valmiiksi kuin se on vain mahdollista. Uusi työ tule varmasti verottamaan jaksamistani ja siksi tässä kohtaa minun täytyy ymmärtää malttaa olla haalimatta liian paljon tehtävää enää syksylle. Yleensä tähän aikaa vuodesta alan virittelemään itseni kesälomamoodille, mutta tänä kesänä on toisin...


ja jossain vaiheessa pitäisi ennättää kerätä vähän akkujakin.



2 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kuvia:). Olet rohkea kun tartuit uusiin haasteisiin. Kaikki tulee menemään hyvin. Älä vaadi itseltäsi liikaa, olet paras sellaisena kuin olet:). Tsemppiä ja ihanaa kesää! Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On sydäntä lämmittävää, kun saan ihmisiltä kannustusta ja rohkaisua. Tiedän, että epävarmuus kuuluu tähän tilanteeseen, mutta tällaiselle ihmiselle, joka pyrkii ottamaan varman päälle, tilanne on vähän epämukava. Yritän olla haalimatta liikaa työtä...katsotaan, miten tässä käy...😉

      Poista