Pientä kremppaa

Sanonta: "Vanhuus ei tule yksin" taitaa pitää paikkansa. Olen elämässäni säästynyt isoimmilta terveysmurheilta, mutta iän myötä on alkanut ilmetä kaikenlaista pientä vaivaa, joista olen kirjoittanut täällä blogissani ennenkin.

Keväällä minulla diagnosoitiin olkapään kiertäjäkalvosimen oireyhtymä ja minut määrättiin lääkekuurille ja fysioterapiaan. Olen käynyt hakemassa jumppaohjeita n. 3 viikon välein ja joka kerta saan jotain uutta harjoiteltavaa. Koska kuntoutus pohjautuu myös kotona tehtäviin harjoitteisiin, olen saanut kyytipoikana erilaisia kuminauhoja, joilla olkapään alueen lihaksia on vähitellen vahvistettu. Viimeisimmän fysioterapiankäynnin jälkeen kävin ostamassa vähän lisää välineitä ja nyt minun tehtäväni on löytää vielä se sisäinen motivaatio näiden liikuttamiseen. Itsekseen ne eivät ilmeisesti liiku.

Vaikka vaiva ei varsinaisesti ole kovin paljon haitannut elämää, olen halunnut saada olkapääni kuntoon. Olen huomannut, että se on toiminut samalla jonkinasteisena porkkanana olemattoman lihaskunnon metsästämiseen. Olen huomannut, että opiskelu ja pitkään istuminen ei oikein sovi minulle.  Erityisluokanopettajan työssä tulee liikuttua päivän aikana yllättävän paljon ja työasentoja tulee vaihdettua, joten muutos on ollut merkittävä.

Kesä mennään vielä kotiharjoitteilla, mutta siellä kuntoutuksen lopussa pitäisi siirtyä kuntosalinpuolelle punttitreeneihin. Niin se taitaa olla, että viimeistään tässä vaiheessa täytyy yrittää tehdä sitä ennaltaehkäisevää työtä, jotta pysyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa myös myöhemmällä iällä. Tähän olkapäävaivaan ei kävely-ja juoksulenkit auta, joten nyt on hyvä syy lähteä hakemaan kadonnutta lihasvoimaa. Toivotaan, että saan siitä lisäksi uuden mukavan viikkorutiinin. 

Seuraavaa kremppaa odotellessa...