perjantai 8. heinäkuuta 2022

DIY- taulut mökillä

Joskus inspiraatio iskee minulla hetkessä ja silloin täytyy toimia. Mieheni nuorin lapsenlapsi oli tehnyt kolme uistinta papalle. Niiden kalastusominaisuudet oli todettu heikohkoksi, joten ne odottivat mökillä  uusiokäyttöä toisessa ominaisuudessa. Muutama kokeilu oli tehtykin huonolla menestyksellä, mutta seuraava idea päätyi loppuun asti...



Meidän mökki sijaitsee saaressa ja vuosien saatossa tänne on kerääntynyt kaikenlaista (sisustus)tavaraa ja rompetta. Olin jo pitkään ajatellut, että haluan uistit koristeeksi seinälle, mutta toteutustapa odotti inspiraatiota. Yhtenä päivänä tutkiskelin kätköjäni ja löysin vanhat puiset Ikean kehykset. Lisäksi meidän mökkinurkista löytyi avaamaton (!) musta kalustemaalipurkki ja kanaverkkoa...ja siitä se ajatus sitten lähti.



Irrotin lasit ja taustat kehyksistä ja pyyhin puuosat pölystä. Maalasin puuosat mustiksi ja leikkasin kanaverkosta kehyksiin sopivat palat. Tämän jälkeen kiinnitin verkon kehyksien taakse nitojalla ja sen jälkeen vielä uistit. Runsaan tunnin nikkaroinnin jälkeen minulla oli kolme kappaletta ainutlaatuisia sisustustauluja valmiina. Kaiken lisäksi lopputulos oli paljon parempi, mitä aluksi olin ajatellutkaan.



Seuraavana päivänä minun piti päättää niiden sijoituspaikka. Alkuperäinen suunnitelma oli, että olisin laittanut ne meidän saunan pukuhuoneeseen, mutta hetken mallailtuani päätinkin sommitella ne mökin tupakeittiöön. Isännän avustuksella kiinnitimme sekä taulut että uuden naulakon seinälle seinäkellon kaveriksi ja keittiön nurkka ehostui merkittävästi. Viimeistelin (=stailasin) koko komeuden vielä patalapuilla, lankakorilla ja tekokasvilla.



Tämä DIY-projekti oli joka tavalla onnistunut. Se oli helppo ja nopea tehdä, siinä käytettiin jo olemassa olevia materiaaleja ja lopputulos oli mielestäni erittäin onnistunut. Sanoisin jopa, että nyt oli täydellinen suoritus!


 





2 kommenttia:

  1. Hyvä DIY idea noille uistimille! Somistavat mukavasti mökkinne keittiön seinää. Mukavaa sunnuntaita Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin nämä ehdottomasti jotenkin esille...ja pienen mietiskelyn jälkeen idea sai siivet. Sopivat tänne mielestäni hyvin...hyvää sunnuntaita myös sinulle Marjo!

      Poista