sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Syyslomanen

Heti aluksi täytyy todeta, että onpa ollut mukava syysloma. Hektisen syksyn jälkeen hieman hitaampi viikko on tehnyt pelkästään hyvää. Tuntuu, että olisin lomaillut pitempäänkin.



Olin laatinut lomalle tietoisesti löyhän suunnitelman. Ajatuksena oli, että alkuloman aikana toteutan "to do"- juttuja ja loppuviikon otan rennommin. Heti loman alkuun sain haravoitua pihan lehdistä. Tämä hyötyliikunnan ja ulkoilun yhdistäminen oli juuri oikea "veto". Työmoodi siirtyi ajatuksissa taka-alalle ja tehtävälistan lyhentyminen toi tyytyväisyyden tunnetta ja mielihyvää aikaansaannoksesta.

Alkuviikon tein kolme päivää tiivisti pintaremonttia omistamassani kolmiossa, sillä asuntoon oli tulossa uudet vuokralaiset. Remonttiurakan oli mitoittanut päiviini sopivaksi ja sain tehtyä sen, minkä olin suunnitellutkin. Remontissa minua oli auttamassa myös teinimme ja tuleva vuokralainen. Ilman heidän apuaan olisin joutunut tekemään pidempää päivää, mutta nyt remonttipäivät olivat inhimillisen pituiset ja remontti valmistui ilman sen suurempaa stressiä. 



Loman lopulla tekemisen tahti on tarkoituksellisesti hidastunut. Kotona olen hieman siistinyt paikkoja ja tehnyt mm. tässä postauksen kuvissa näkyvää "pikatuunauksen". Perjantaina kävin äitini kanssa tekemässä kauppareissun, jonka jälkeen menin STAILIAMO:n toimistolle tekemään mm. kirjanpitoa,  ja laskutusta. Illemmalla kävin vielä kahvittelemassa ystäväni kanssa ja "parantamassa maailmaa". Kaiken kaikkiaan sellaista mukavaa lomaohjelmaa, jotka ovat tuoneet paljon hyvää mieltä.

Lauantaille oli alustavasti suunnitellut tekeväni jotain askartelua tai tee -se itse- juttua, mutta aamupäivän kotitöiden jälkeen innostus jotenkin lopahti. Päivään olin sopinut tapaamisen mahdollisen autonostajan kanssa ja siinä kuluikin odotettua enemmän aikaa. Autokauppoja ei tullut ainakaan vielä, mutta loppupäivä (ja iltakin) meni sen jälkeen enemmän tai vähemmän "haahuillessa" kotona ja askarteluajatukset siirtyivät hamaan tulevaisuuteen.



Viime yönä siirryttiin talviaikaan ja selaillessani kalenteria laskeskelin, että jouluun on enää kahdeksan (8) viikkoa! Syksy on mennyt todella nopeasti. Uuden työn tuoma alkuinnostus ja mielenkiinto on pitänyt mielen virkeänä. Lokakuuta on varjostanut iäkkään äitini yleiskunnon huonontuminen ja suru-uutinen tätini miehen kuolemasta. Asioita, jotka muistuttavat elämän rajallisuudesta ja sen arvokkuudesta - hetkistä tässä ja nyt, jossa arkiset ja hyvin pienetkin asiat nousevat tärkeiksi.




Tänään, loman viimeisenä päivänä, ajattelin orientoitua hieman alkavaan työviikkoon. Tapana on vilkaista tulevan viikon kalenteria ja hahmottaa viikon aikataulut (työkuviot, omat menot ja teinin jääkiekkotreenit). Töissä on tiedossa aika paljon palavereita ja erilaisia valmisteluja, joten ihan kevyttä loman jälkeistä viikkoa ei ole tulossa. Opiskelijani lähtevät kahden viikon päästä ensimmäiseen harjoitteluun ja siihen liittyvät asiat ovat minullekin uusia, joten valmisteltavaa riittää. 


Hyvän loman viettäneenä ja levänneenä uskon, että selviän tulevasta ajanjaksosta. Marraskuun pimeimpinä hetkinä tunnelmointi ja sohvan nurkkaan käpertyminen olkoon apuna kaamokseen taltuttamisessa. Mukavaa marraskuuta kaikille - kaikesta huolimatta!



4 kommenttia:

  1. Hyvä että olet saanut vietettyä loman niin että se on tuntunut pidemmältä. Nyt uusin voimin töiden kimppuun. Pitipä katsoa useammankin kerran kuvat läpi ennen kuin keksin "pikatuunauksen". Hieno pullo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä nyt taas jaksaa. Tein tosiaankin pikatuunauksen Aurinkopullooni ja siitä tuli oikein mukava tunnelmanluoja....:)

      Poista
  2. Olipa kivan kuuloinen lomaviikko. Itse sain pidettyä kaksi vapaapäivää syysloman aikana, sekin auttoi jo jaksamaan paremmin.
    Mukavaa iltaa sinulle ja tsemppiä taas viikon töihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin onnustuin mitoittamaan tekemiset sellaiseksi, ettei tullut suorituspaineita. Lauantaihaahuilullekin oli varmasti tarvetta ja tänään olekin ollut monin verroin aikaansaavampi. Tsemppiä työviikkoon!

      Poista