sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Joulumieli kadoksissa?

Kirjoitin jo eilen IG-tililleni, että jostain syystä jouluvalmistelut ovat minulla aivan alkutekijöissä ja ehkä tästä syystä myös joulumieli on hieman kadoksissa.



Yleensä olen aloittanut kodin koristelua jo marraskuun lopulla, mutta tänä vuonna olen saanut (toistaiseksi) viritettyä vain kaksi valosarjaa. Joululahjat ovat vielä kaupassa ja ajatukset ovat muualla kuin lähestyvässä joulussa. Joulutorttuja olen tehnyt muutaman kerran ja glögiä on tullut lipitettyä useampana iltana, mutta muuten on ollut jokseenkin ponnetonta meininkiä. Tosin onhan tässä jouluun vielä aikaa.





Onneksi meille on kuitenkin satanut lunta ja koko kaupunki on saanut kauniin lumikuorrutuksen. Marraskuun musta pimeys on vaihtunut vihdoinkin valkoiseen pumpuliharsoon. Eilen oli pakko päästä ulkoilemaan ja poikkesin iltakävellyllä Rauman OKL:n puutarhassa ihastelemassa talven ihmemaata. Kaiken kiireen ja tohinan keskellä pieni pysähtyminen teki hyvää. Ympäröivä luonnon kauneus oli terapeuttista ja jollain tavalla jopa voimaannuttavaa.






Joululoman alkuun on hieman vajaa kaksi viikkoa aikaa ja sitä ennen töissä on tasaista hulinaa. Työpäivät täyttyvät opetuksesta, erilaisista palavereista, tuntien suunnittelusta ja osallistumisesta Nuori yrittäjä-kurssin opiskelijoiden joulumyyjäistapahtumiin. Olen suunnitellut, että seuraavana viikonloppuna tekisin meille joulua kotiin ja jos olen oikein ahkera, yritän ehtiä toimimaan myös joulupukin apulaisena.


Vaikka jouluvalmistelut laahaavat hieman perässä, uskon joulumielen löytyvän - kaikesta huolimatta.
Hyvää 3. adventtia!








8 kommenttia:

  1. Ihan varmasti sinä löydät joulumielen ♥ Jos elämässä on muuten kiireistä aikaa ei pidä vetää itseään ihan äärirajoille tekemällä vielä joulua jos ei tunnu siltä tai ei jaksa. Sinä ehdit vielä saada kiinni joulufiiliksestä ja teet teille aivan ihanan joulun. Olen ihan varma siitä ♥ jouluinen voimahalaus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤ Olen ajatellut, että joulu tulee vähemmälläkin höösämisellä ja ihmeellistä kyllä, en ole ajatellut ottaa tästä sen enempää stressiä.
      Ihanaa joulunodotusta sinulle!❤

      Poista
  2. Minä olen lahjoja myöten ihan alkutekijöissä. Koskaan ei ole mennyt näin myöhäiseksi lahjojen hankkiminen.
    Tulee se joulu ilman höösäämistäkin. Ihanaa kun pääsee lomalle.
    Kivaa sunnuntaita sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ajatrllut ruveta panikoimaan joulun suhteen. Ehkä se tulee sieltä, kun pääsee vähän rauhoittumaan...
      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Meillä on kaikki joulun koristelut jo tehty, mutta vaikka lahjat onkin jo pääpiirteittäin hankittu, niin jotain pientä vielä pitää hankkia.
    Lähetän täältä joulutunnelmia sinulle. Mukavaa joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihailtavaa, että jollakin on jouluvalmistelut jo noin pitkällä...minä vannon joka vuosi ryhtyväni jouluvalmisteluihin ajoissa ja yhtä monta kertaa huomaan, että se ei ole onnistunut.
      Tunnelmallista joulunodotusta sinne!❤

      Poista
  4. Joulu hiipi sydämeen silloin, kun tänne satoi ensilumen marraskuun lopussa. Ja sitä luntahan on tänne pääkaupunkiseudulle sen jälkeen tullut laarit täyteen ja joillekin jo ylikin :) Mitään muuta en tarvitse, joulu saa tulla omia aikojaan ja täällä kotona on jouluista tai sitten ei. Lapsenlapset viettävät joulua isomummolassa, itse emme tänä jouluna osallistu heidän joulunsa viettoon. Äidilleni nuo pienet ovat nyt paljon tärkeämpiä joulun tunnelman luojia.
    Ihanaa joulun odotusta, enemmän tai vähemmän sitä valmistaen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä joulumieli hiipii vähitellen. Työ/arki pitää vielä kiireisenä, mutta niiden hellittäessä on tilaa myös rauhoittumiselle. Ihanaa joulun odotusta sinulle! >3

      Poista